Vantaan turmaparvekkeen suojakaidemateriaali on yleisesti käytössä uudisrakennuksissa. 20-vuotias nainen kuoli pudottuaan parvekkeelta toissaviikolla.
Suojakaidelasin materiaalille tehdään nyt lujuuslaskelmien selvityksiä, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Kyseiselle kaidetyypille tullaan tekemään myös kokeellisia testejä.
Parvekkeen alaosassa oleva suojalasi irtosi toissa viikolla Vantaalla ja sen läpi pudonnut nuori nainen kuoli välittömästi.
– Kaiderakenne ei täyttänyt lain sille asettamia vaatimuksia. Vastaava kaidetyyppi on uudiskohteissa yleisesti käytetty, Tukesin ylitarkastaja Petri Kulmala kertoo.
Lainsäädännössä on huomioitu Kulmalan mukaan, että noin metrin korkeudella olevan käsijohteen alapuolella olevaan suojakaiteen osaan voidaan myös törmätä, ja sen kuuluu kestää törmäys.
Maallikko mieltää yleensä suojakaiteeksi vain näkyvän, noin metrin korkeudessa olevan kaideosan. Tukesin ylitarkastajan mukaan suojakaidetta eli suojaavaa osaa on myös parvekkeen alaosa. Tässä tapauksessa se oli alumiinirunkoon kiinnitettyä lasia, mutta se voi olla myös puuta, betonia tai terästä.
– Testien ja laskelmien jälkeen pystymme arvioimaan, onko suojaava kaide suunniteltu oikein ja oliko se riskirakenne. Kyseessä ei välttämättä ole yksittäinen parveke, Tukesin Kulmala sanoo.
Uudisrakennuksissa parvekkeiden alaosa on usein alumiinilasia. Vastaavia parvekkeiden suojaavia osia on viime vuosina rakennettu eri puolilla Suomea ainakin tuhansia.
– Joka tapauksessa tällaisen lasin pitäisi kestää tavanomaisesti henkilön törmäyksestä aiheutuvat kuormat, Tukesin ylitarkastaja lisää.