Euroviisuvoittaja Salvador Sobral saapuu konsertoimaan Jyväskylään heinäkuussa Jyväskylä Kesä -festivaalille. Portugalilainen laulaja-lauluntekijä voitti Euroviisut vuonna 2017 ja konsertoi edellisen kerran Keski-Suomessa vuonna 2019. Konsertti oli tuolloin loppuunmyyty.
Sobralin musiikin ytimessä ovat jazz- ja bossa nova -vaikutteet sekä vivahteet ranskalaisesta chanson-perinteestä. Sobralin musiikillisia innoittajia ja vertauskuvia ovat muun muassa Chet Baker sekä legendaarinen bossa nova -nimi Caetano Veloso, jonka kanssa hän on myös esiintynyt.
– Tarkan, herkän ja notkean tulkintansa vuoksi Sobralia on tituleerattu myös ääni-instrumentalistiksi. Portugalin kaikkien aikojen ensimmäinen euroviisuvoittaja on voittanut myös kotimaansa Idols-kilpailun vuonna 2009, Jyväskylän Kesän tiedotteessa kerrotaan.
Sobral on ollut musiikintekijänä tuottelias – hän julkaisi tuoreimman albuminsa BPM vuonna 2021, ja viime vuonna julkaistiin EP-levy SAL. Uusi albumi on luvassa kuluvan vuoden lopulla.
Salvador Sobral on tullut tunnetuksi myös kantaaottavuudestaan. Hän on esimerkiksi ottanut kantaa pakolaiskriisin humanitäärisiin ongelmiin. Hän on lisäksi puhunut musiikintekijöiden ja säveltäjien työn puolesta ja kritisoinut pop-musiikin kertakäyttöisyyttä.
Salvador Sobral konsertoi Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa nelihenkisen yhtyeensä kanssa. Konsertin lipunmyynti alkaa perjantaina 24.3. klo 10 Jyväskylän Kesän verkkokaupassa.