Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miten käy Jämsän terveyspalvelujen? Kaupunki ratkoo kantaansa ensi maanantaina

Keski-Suomen hyvinvointialue linjannee Jämsän terveyspalvelujen jatkoa jo elokuun loppuun mennessä. Hyvinvointialue on pyytänyt asiasta näkemystä Jämsän kaupungilta. Asia on kaupunginhallituksen käsittelyssä ensi maanantaina. – Alustavaa keskustelua on käyty. Sopimuksen jatkolla turvattaisiin palvelut, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti (sd.) kommentoi. Jämsän ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa vuonna 2015. Sopimus siirtyi Keski-Suomen hyvinvointialueen vastuulle tämän vuoden alussa. Jämsässä palveluja tuottaa Jämsän Terveys Oy, joka on nykyisin Pihlajalinnan ja Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteisyritys. Terveyspalvelusopimus oli alun perin kymmenvuotinen ja se päättyy vuoden 2025 lopussa. Siihen sisältyi kuitenkin viiden vuoden optio. Kaupunginhallituksen esityslistan mukaan option käyttöönotosta tulee päättää elokuun 2023 loppuun mennessä. Hyvinvointialueella asiaa linjataan aikanaan poliittisessa päätöksenteossa. Parhaillaan valmisteilla on strategian toimeenpano-ohjelmaa, johon myös Jämsän tilanne liittyy. – Tässä on kyse keskustelun käynnistämisestä ja pyynnöstä saada evästystä miten Jämsä toivoo asiaa yhdessä käsiteltävän, sanoo sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialajohtaja Kati Kallimo Keski-Suomen hyvinvointialueelta. Kallimon mukaan Jämsän tapaus on myös esimerkki kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyön käynnistämisestä. Jämsässä ratkaisu terveyspalvelujen jatkosta tarvitaan myös kiinteistöratkaisujen takia. Jämsän lähivuosien suurin investointi on Jokilaakson sairaalan remontointi. Kaupungin ei kannata ryhtyä laajoihin korjauksiin ennen kuin kiinteistön käytön jatko valmistuu. Terveyspalvelujen jatko on Jämsän kannalta äärimmäisen herkkä ja toisaalta tärkeä kysymys. Kaupunki on tehnyt hartiavoimin töitä saadakseen turvattua omat palvelut yöpäivystyksineen ja leikkaustoimintoineen. Jatkossa ratkaisu on kuitenkin hyvinvointialueen käsissä. Jämsän Terveys ei kommentoi mahdollisia optiovuosia. Toimitusjohtaja Seppo Kariniemen mukaan yhtiö käy kuitenkin mielellään keskustelua jatkosta. Ensi maanantain kaupunginhallituksen käsittely on vain alku pidemmälle keskustelulla, painottaa kaupunginjohtaja Hanna Helaste. – Maanantaina linjataan periaatteita siitä, miten keskustelua terveyspalveluiden tulevaisuudesta käydään ja keitä tulee kuulla. Rakennamme yhteistä keskustelua koko kolmiossa. Helaste viittaa kolmiolla kaupunkiin, hyvinvointialueeseen ja palveluiden tuottamisen vaihtoehtoihin. Helaste toivoo, että Jämsän-mallin onnistumiset palveluissa voitaisiin nähdä nykyistä laajemmin. – Meillä monet palvelut ovat hyvin hoidettuja ja kelpaavat esimerkiksi koko alueella. Jämsä voisi tuottaa palveluja ja turvata saatavuutta myös omaa aluettaan laajemmin. Keskusteluun liittyy isoja vaikuttavia tekijöitä, joita ovat esimerkiksi tilakysymykset. – Niiden osalta kaupunki on valmis etsimään ratkaisuja, joilla voidaan turvata palvelujen laajuus ja taso. Helaste pitää tärkeänä sitä, että asiasta kuullaan laajasti myös kaupunkilaisia. – Kyse on todella isosta asiasta ja siksi tämä on syytä tuoda jo varhaisessa vaiheessa myös julki. Ratkaisuvalta on kuitenkin yksiselitteisesti hyvinvointialueella.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Keskisuomalaisen sisällöt.

Tilaa 6 kk 5,90 €/kk Tilaa 2 kk 15 €/kk

Tilaajana saat enemmän

  • Tilaajana saat monipuolista luettavaa vuoden jokaisena päivänä. Tarkista paikalliset puheenaiheet ja lue kiinnostavimmat juttumme jatkuvasti päivittyvästä KSML.fi-verkkopalvelusta. Tee tilaus ja valitse juuri sinulle sopivin tapa lukea.