Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Näissä perinteisissä pilkkikisoissa jätetään liian kireät siimat ja ilmeet kotiin

Sunnuntaina 19.3. Keski-Suomen Rauhanturvaajat ry:n entisiä rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatehtävissä palvelleita perheenjäsenineen kokoontui perinteeksi muodostuneeseen pilkkitapahtumaan Säynätsaloon.

Aurinko päätti pysyä koko pilkkimisajan pilvien takana, joten naamat jäivät edelleen talvisen kalpeiksi tällä kertaa. Kahden tunnin leikkimielisen kilpailun aikana pilkkijöiden saaliiksi tuli yhteensä noin 7,5 kiloa kalaa, jonka jälkeen rannassa kiehautettiin pannukahvit.

Rupattelun ohessa paisteltiin grillissä makkarat ja julistettiin voittajat sekä taputeltiin selkään ne, jotka tänä vuonna eivät onnistuneet aivan odotustensa mukaisesti. Kiertävän ”yleiskilpailun voittaja” -pokaalin pokkasi Raimo Hirvonen 1,4 kilon saaliilla ja pienimmän kalan pokaalin Seppo Rinne. Tämä oli niin pieni särjenpoikanen, ettei sen painosta keittiövaakakaan värähdä.

Jokakeväisen tapahtuman ideana on jättää sekä liian kireät siimat että ilmeet kotiin ja nauttia yhdessä ystävien kesken.