Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Jyväskylän Kenttäurheilijoilla nopea joukkue aurinkoisessa Karhu-viestissä

Järjestyksessään 44. Karhu-viesti juostiin 22.4. tänä vuonna Porista Luvialle ja takaisin (35 km). Jyväskylän Kenttäurheilijoista mukana oli viisihenkinen joukkue, jossa nuorimman juoksijan (Joonatan Kulmala, 5. osuus) ja vanhimman (Miika Takala, 3. osuus) ikäero oli 31 vuotta.

Muita juoksijoita olivat viestin aloittanut Jonathan Kilpelä, toisen osuuden juossut Konsta Vuorela ja neljännen osuuden juossut Onni Ikonen. Viestin sai päättää maratonmestari Jaakko Nieminen, joka otti 1,5 minuutin etumatkan kiinni edellä menevään joukkueeseen ja toi JKU:n ensimmäisenä maaliin.

Keli Porissa oli aurinkoinen ja uudella reitillä (aiemmin Raumalta Poriin) juostu reitti keräsi 80 joukkuetta. Juostava matka lyheni aiemmasta 53 kilometristä 35 kilometriin, ja juostavien osuuksien määrä yhdellä. Syy reittimuutokselle on liikennemäärän kasvu 8-tiellä.

Kuvassa vasemmalta Onni Ikonen, Joonatan Kulmala, Jonathan Kilpelä, Konsta Vuorela, Miika Takala ja Jaakko Nieminen.