Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Monikulttuurikeskus Gloriassa vaihtotori kaksi kertaa vuodessa

Monikulttuurikeskus Gloriassa pistetään pystyyn vaihtotori kaksi kertaa vuodessa. Keväinen kierrätysviikko starttasi maanantaina 17.4. kun Anu toi paikalle vaaterekin henkareineen, joille ripustettiin ehjiä ja puhtaita paitoja, mekkoja ja takkeja. Pöydältä löytyi housuja, jotka olivat jääneet liian suuriksi tai pieniksi käyttäjälleen sekä puseroita, jotka vaan haluttiin kierrättää, ja saada tilalle jotain erilaista.

Lapset kasvavat ulos haalareistaan nopeasti, joten pikkuväen vaatteita tuotiin ja vietiin. Myös kengät, lelut ja astiat tekivät kauppansa. Viikon mittaan tarpeeton ja tarpeellinen tavara vaihtoi omistajaa, ja tori huipentui perjantaina, kun perheryhmä Monimessin vanhemmat, vauvat ja taaperot pääsivät penkomaan pinoja. Messissä oli myös Paula JAPA ry:ltä kertomassa tärkeää tietoa roskien lajittelusta. Sohvalla tiedottaja Johanna, Glorian eläkkeellä oleva Gloria uudessa vaihtotorilta löydetyssä takissa ja Monimessi-vauva Maria ovat sitä mieltä, että kierrätys kannattaa.