Kuvassa hääpari seisoo soutuveneessä ja suutelee idyllisessä järvimaisemassa. Veden pinta on lähes liikkumaton, hento usva viipyilee järven yllä.
Kameran tallentama hetki on samaan aikaan hyvin romanttinen ja hieman mystinen, aivan kuin hääpari leijailisi omassa rakkauden universumissaan nähden vain toisensa.
Joensuulaisen valokuvaajan Mari Hakasen ottama Samassa veneessä -kuva voitti maaliskuussa Vuoden hääkuva 2023 -kilpailun, jonka järjestävät Häät-lehti ja Häät.fi-sivusto. Se on tarkoitettu ammattivalokuvaajille, ja raati valitsi 170:n kilpailuun lähetetyn kuvan joukosta 10 finalistia. Voittaja valittiin yleisöäänestyksellä, jossa Hakasen ottama kuva sai 1076 ääntä.

Kuvassa ovat outokumpulaiset Susa, 30, ja Niko Jolkkonen, 27, jotka vihittiin viime vuoden elokuussa Outokummussa Kuusjärven kirkossa. Hääjuhlaa vietettiin Kolmikannan leirikeskuksessa Särkiselän rannalla, jossa myös hääkuva on otettu.
Rakkaudentäyteisen hetken taltioiminen kuvaan vaati huolellisen suunnittelun. Jolkkoset olivat yhteydessä Mari Hakaseen ensimmäisen kerran jo puolitoista vuotta ennen häitä, ja yhteydenpito jatkui tiiviinä koko ajan. He tapasivat pari kertaa ja kävivät myös yhdessä katsomassa juhlapaikkaa etukäteen.
– Haluan tutustua ihmisiin etukäteen ja kysyä heidän toiveitaan, en voi vain mennä suoraan hääpaikalle, Hakanen kertoo kuvausfilosofiastaan.
Tavatessaan hääparin etukäteen hän näkee samalla, kuinka he ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
– Sanon, ettei teidän tarvitse esittää kuvissa mitään, vaan olette samalla tavalla kuin nyt tässä. Olette kuvissa täysin omana itsenänne.
Usein Hakanen viettää hääparin kanssa koko hääpäivän. Esimerkiksi Jolkkosten häissä hän kävi kuvaamassa sekä sulhasen että morsiamen valmistautumista aamusta alkaen ja otti viimeiset kuvat hääjuhlassa illalla.

Huolellisesta suunnittelusta huolimatta sattumallakin oli voittokuvassa osansa, eikä pieneltä dramatiikaltakaan vältytty.
Sääennuste povasi sadetta, jota ei lopulta tullutkaan. Lisäksi Susa Jolkkonen oli hääpäivänään tietämättään keuhkokuumeessa ja välillä hyvin huonovointinen.
Vaikka hän ei muista tarkasti aivan jokaista hetkeä, olivat hääpäivä ja hääkuvien ottaminen ainutlaatuisia kokemuksia. Rakkauden juhlassa olivat mukana myös pariskunnan tyttäret Netta, 2, ja Nea, 4, sekä Jemina, 8.
Veneen kaatuminenkaan ei olisi haitannut enää siinä vaiheessa iltaa.
Susa Jolkkonen
Hääkuvat otettiin juhlien virallisen osuuden jälkeen auringon alkaessa laskea. Tuore aviopari souteli veneellä puolisen tuntia, ja Mari Hakanen kuvasi välillä veneessä ja välillä A-tikkaan päällä rantavedessä seisten. Paljastettakoon tässä kohtaa, että usva oli peräisin savupommista.
– Tilanne oli rento ja hauska. Missään vaiheessa ei tullut sellainen olo, että pitäisi poseerata, vaan pystyimme heittäytymään tilanteeseen, Susa Jolkkonen sanoo.
Morsiamen ehdotuksesta hääpari nousi veneessä seisomaan, vaikka se ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Voittokuvan Mari Hakanen otti aivan veden pinnasta kahlattuaan ensin järveen polviaan myöten.
Lisämausteen tilanteeseen toi soutuveneen kiikkeryys. Susa jopa epäili, että Niko voisi kujeillessaan keikauttaa veneen nurin.
– Veneen kaatuminenkaan ei olisi haitannut enää siinä vaiheessa iltaa. Meillä oli vaihtovaatteetkin mukana, morsian naurahtaa.
Hääpari pääsi takaisin rantaan kuivin jaloin. Hakanen oivalsi kuvia kameran näytöstä katsellessaan, että nyt tuli täysosuma.
– Sanoin heti vähän vitsillä, että tämä on vuoden hääkuva, hän hymyilee.
– Kuva on selkeä, ja siinä on onnistunut rajaus ja sommittelu. Lisäksi kuvasta näkee heti, mistä on kyse.
Myös Jolkkoset ihastuivat kuvaan. Heidän luvallaan Mari Hakanen lähetti kilpailuun kaksi kuvaa, joista toinen eteni finaaliin ja ylsi lopulta voittoon.
Niko Jolkkonen uskoi voittoon koko ajan, mutta Susa Jolkkonen sanoo jännittäneensä pitkin matkaa eikä ollut uskoa, kun Hakanen soitti ja kertoi heidän voittaneen koko kisan.
– Minä kiljuin Marille, että ethän vedätä. Onhan se sikasiistiä, Susa Jolkkonen nauraa.
Hakasen mukaan hääkuvaamisen taso on Suomessa niin kova, että jo kymmenen parhaan joukkoon pääseminen oli hieno saavutus, puhumattakaan voitosta.
Mari Hakasen valokuvausharrastus juontaa hänen lapsuuteensa.
– Sain lahjaksi kameran kuusivuotiaana, ja siitä lähtien minulla on aina ollut kamera.
Vähitellen kuvauskalusto on parantunut ja vaihtunut filmikameroista digikameroihin.
– Filmille kuvaamisen aika oli ihanaa. Välillä kuvaan vieläkin omia kuvia filmille, Hakanen sanoo.
Ensimmäisen hääkuvauskeikkansa Hakanen teki vuonna 2017. Hän tekee myös perhekuvauksia, mutta hääkuvauksia on tällä hetkellä eniten.
Hakanen nauttii juuri häiden kuvaamisesta, sillä niissä tapahtuu koko ajan ja kuvaajan on oltava aistit valppaina. Usein työpäivät venyvät 8–12-tuntisiksi.
– Haluan rakentaa tarinan parille, sillä he eivät näe kaikkea. Olen onnekkaassa asemassa, kun saan ulkopuolisena kunnian tulla ihmisten suurimpaan juhlapäivään ja näen melkein kaiken.
Hakanen on koulutukseltaan filosofian maisteri ja työskentelee maantiedon ja biologian opettajana. Valokuvausta hän on opiskellut muun muassa Helsinki Design Schoolissa, mutta kuvaaminen on sivutyö ja ajoittuu pääosin loma-aikoihin.
– Meillä opettajilla on pitkä kesäloma, ja hääkuvauksen sesonki on kesällä. Kuvaajan työ istuu loma-aikaan hyvin.
Etenkin heinä–elokuussa Hakasella on hääkuvauksia lähes joka viikonloppu, mutta muutaman viikonlopun kesässä hän pitää vapaana päästäkseen vaellusreissulle pohjoiseen ja Ilosaarirockiin.
– Myös mieheni on opettaja, joten meillä on yhteistäkin lomaa riittävästi. Hän pystyy myös olemaan lasten kanssa lauantaisin, ja minä voin mennä vapaasti, mistä olen todella kiitollinen.
Nykypäivänä digikuvien tulvassa voi tuntua, ettei kuvalla ole enää yhtä suurta arvoa kuin ennen, jolloin kuvan ottaminen oli erityistapaus ja jokaista ruutua harkittiin huolellisesti.
– Väitän, että laadukkaille, ammattilaisen ottamille kuville on edelleen tarvetta ja niillä on arvoa. Ja laadukas printti kestää vaikka sata vuotta, Mari Hakanen sanoo.