Terveyskeskusta valmistellaan sote-keskukseksi Saarijärvellä

Saarijärven kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, että terveyskeskuksen remontin suunnittelu tehdään valmiiksi niin, että urakoiden kilpailutus voidaan toteuttaa tarpeen mukaan.

Terveyskeskuksen kehittämistä aiotaan jatkaa niin, että se täyttäisi aikanaan tulevaisuuden sote-keskuksen tarpeet. Saarijärvi on tehnyt päätöksen, että se osallistuu maakunnan kuntien yhteiseen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeeseen.

Valtuustolle terveyskeskuksen suuri remontti tuodaan uudelleen päätettäväksi, kun uudistettaville tiloille on varmistunut käyttötarkoitus, joka antaisi mahdollisuuden hankkeen rahoitukseen. Remonttihanke on toteutuessaan suuri investointi, sillä hintalappuna on ollut esillä 3,75 miljoonaa euroa.

Kaupunginjohtaja Timo Rusanen totesi valtuustossa, että tämä on hankkeen osalta etenemistie tällä hetkellä. Kun suunnittelutyö on tehty, voidaan toteuttamispäätös tehdä nopeasti.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Nuopponen (kesk) korosti, ettei hanketta olla jättämässä pois investointien listalta. Hän arveli, ettei aikalisä haittaa tässä vaiheessa.

Vasemmistoliiton Marjut Pollari jätti valtuuston päätökseen eriävän mielipiteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.