Äänekoski tukee opiskelu- ja työmatkoja palvelusetelillä

Palvelusetelillä halutaan myös lisätä joukkoliikenneyhteyksien joustavuutta äänekoskelaisten kannalta.

Äänekosken kaupunki tukee palvelusetelillä paikkakuntalaisten työssäkäynti- ja toisen asteen opiskelumatkoja. Palvelusetelillä halutaan tukea äänekoskelaisten joukkoliikenteen käyttöä arjen pakollisilla matkoilla. Palvelusetelillä halutaan myös lisätä joukkoliikenneyhteyksien joustavuutta äänekoskelaisten kannalta.

Palveluseteliä voi hakea joukkoliikennematkojen kustannusten korvaamiseen ja sitä voivat hakea Äänekoskella asuvat henkilöt. Pääasiallisena kohderyhmänä ovat joukkoliikenteellä työssäkäyvät ja toisen asteen opiskelijat, jotka eivät ole oikeutettuja Kela-tukeen. Palveluseteliä voi hyödyntää näihin tarkoituksiin vapaasti omavastuu huomioiden. Työssäkäyntiliikenteessä asiakkaan kuukausikohtainen omavastuu on joukkoliikennematkustuksen osalta 130 euroa ja alle 10 kilometriä pitkien opiskelumatkojen osalta 60 euroa. Omavastuun ylittävien matkojen korvaamiseen voi hakea kaupungilta palvelusetelietuutta.

Palvelusetelin alaisia joukkoliikennematkoja voi tehdä kaikilla alueen liikennöitsijöiden vuoroilla ja sillä voi kattaa kerta-, sarja- ja kausilippukuluja. Myönnettyjen palvelusetelien enimmäisarvo työssäkäyville voi olla korkeintaan 50 euroa kuukaudessa henkilöä kohden, kun puolestaan toisella asteella opiskelevalle tuki voi olla korkeintaan 100 euroa kuukaudessa henkilöä kohden.

Palveluseteliä joukkoliikenteeseen voi hakea Äänekosken kaupungin verkkosivujen kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää bussivuoroja Äänekoskelta Jyväskylään