Arkadianmäeltä: Koti ei ole monelle turvallinen!

Kansanedustaja Bella Forsgrénin kolumni

Kulunut kevät ja kesä on ollut monella tavalla erittäin raskas meistä monelle. Erityisen raskas heille, joilla ei ole turvallista kotia.

Koteihin sulkeutuminen on voinut olla monella perheelle, joissa on väkivaltainen ihminen suorastaan helvetillistä. Poliisin ja Ensi- ja turvakotien liiton mukaan useat eri asiat viittaavat siihen, että perheväkivalta ja uhkaavat tilanteet ovat lisääntyneet koronavirukseen liittyvien rajoitusten aikana. Poliisille tuli aiempaa enemmän hälytyksiä kodeissa tapahtuvasta väkivallasta. Vaikeudet kotioloissa näkyvät poikkeustilan aikana myös piikkinä useiden järjestöjen palveluiden kysynnässä.

Edellinen hallitus ehti jo ilmaista, että tasa-arvo on saavutettu. Silti yksi pahimmista syrjinnän muodoista, lähisuhdeväkivalta rehottaa meillä. Suomessa joka kolmas nainen kokee eläessään lähisuhdeväkivaltaa. Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin paikka naiselle ‒ on siis vielä rutkasti matkaa siihen, että olemme tasa-arvoinen maa.

Lähisuhdeväkivallan jatkumon yleisyys tekee väkivallasta syrjinnän muodon, jota emme kuitenkaan usein osaa nähdä rakenteellisena epätasa-arvotekijänä. Lähisuhdeväkivalta nähdään yhä perheiden sisäisenä asiana ja suhteisiin liittyvänä yksityisenä asiana, vaikka todellisuudessa lähiväkivallalle altistavia tekijät ovat monilta osin samat kuin moniperustaiselle syrjinnälle muutoinkin altistavat tekijät.

Rodullistetut, maahanmuuttajataustaiset, suomea puhumattomat, mutta myös vammaiset naiset kokevat herkemmin lähisuhdeväkivaltaa. Huomionarvoista on myös se, että vaikka uhri olisi maahanmuuttajataustainen, useimmin näissä tapauksissa väkivaltaa käyttää kantasuomalainen mies.

Lähisuhdeväkivalta ei siis ole mikään “ulkoisista kulttuureista” saapuva ilmiö, vaan suomalaiseen yhteiskuntaan sisäänrakentunut syrjintä- ja vallankäytönmuoto, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön. Uhrin kyvyttömyys puolustautua esimerkiksi vammaisena ei siis suojaa väkivallalta, vaan päinvastoin.

Kaikkein pahinta on, että vammaisuus tai esimerkiksi suomen-, ruotsin tai englanninkielen osaamattomuus voi hankaloittaa tai estää uhria myös hakemasta apua. Monet palvelut kun ovat saatavilla vain suomen kielillä ja esimerkiksi turvakodeista vain osa on esteettömiä.

Onneksi hallitus on tunnistanut tilanteen vakavuuden ja tarttuu ongelmiin ponnekkaasti. Kyse onkin ensisijaisesti siitä, että palveluihin saadaan riittävästi resursseja: aidosti esteettömiä ensi- ja turvakoteja on lisättävä ja sote- sekä rikospalveluiden työntekijöiden osaamista parannettava huomattavasti.

Samalla me kaikki voimme avata silmät sille, että maassamme useissa perheissä sen jäseniä lyödään toistuvasti. Tälläkin hetkellä joku lähipiirissäsi saattaa kokea lähisuhdeväkivaltaa. Ongelma ei poistu sillä, että kuvittelemme väkivallan kohdistuvan sattumanvaraisesti, kun kyse on systemaattisesta väkivallan muodosta.

Meidän päättäjien eri tasoilla tulee olla tarkkana. On meidän tehtävä varmistaa, että myös poikkeusoloissa sosiaalipalvelut toimivat ja ovat ihmisiä lähellä. Avun hakeminen tulee olla olla aina mahdollista matalalla kynnyksellä!

Bella Forsgrén

Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja sekä muun muassa perustuslakivaliokunnan jäsen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.