Elorieha rakentuu jo vauhdilla - tapahtuman alkuun enää hetki

Eloriehassa riittää ohjelmaa läpi illan.

Äänekosken Keskus- ja Rantapuisto täyttyvät jo vauhdilla, kun Sisä-Suomen Lehden järjestämän perinteisen Eloriehan alkuun on enää tunnin verran aikaa.

Kello 17.30 alkavassa tapahtumassa on perjantai-illan aikana tapahtumassa monenlaista ohjelmaa: Rantapuiston päälavalla esiintyvät muun muassa Mikko Alatalo, Vesa ja Carita Oksanen, Doris von Balkan ja Up Beat. Keskuspuiston puolella myyntikojujen tuntumassa tunnelmaa nostattaa läpi illan jatkuva karaoke ja rantamaisemissa kilpaillaan muun muassa pehmokoirien ja keppihevosten parissa.

Äänekosken VPK:n perinteinen pukkitappelu käydään kaupungintalon parkkipaikalla kello 19 alkaen. Lisäksi alueella on yhteensä liki 70 näytteilleasettajaa, poneja, alpakoita, vanhoja ja uusia traktoreita, metsäkone, ruokaa, juomaa ja paljon muuta.