Elorieha sai suupielet hymyyn - katso kuvat illan tunnelmista

Sisä-Suomen Lehden järjestämä Elorieha houkutteli tuhansittain ihmisiä Äänekosken Rantapuistoon.

Äänekosken Rantapuistossa on riittänyt tänään tekemistä, koettavaa ja nähtävää aina kaikille vauvasta vaariin, kun jo 10. kertaa järjestetty Elorieha sai väen runsain joukoin liikkeelle. Sisä-Suomen Lehden järjestämässä tapahtumassa kilpailtiin illan mittaan niin pehmokoiranäyttelyssä, kuultiin paikallista musiikkia, seurattiin liikennepuistokostaapelien Maltin ja Valtin menoa, nähtiin legendaarinen napakymppi ja paljon muuta.

Illan aikana tuhannet ja tuhannet kävijär pääsivät tutustumaan yli kuudenkymmenen näytteilleasettajan tuotteisiin ja tarjontaan. Rantapuistossa miteltiin myös Äänekosken VPK:n järjestämä Pukkitappelu, jonka voittakiksi itsensä mäiskivät Vilho Tuomainen ja Saana Peurasaari.

Eloriehan yhteydessä jaettiin myös Sisä-Suomen Lehden vuosittain myöntämä Olli-patsas. Palkinnon tänä vuonna sai sumialainen La Kala -oopperastaankin tunnettu Marie Finne-Bray.

Kuvasarjan Eloriehan tunnelmista pääset katsomaan klikkaamalla jutun pääkuvaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.