Ikurin Vire tylytti Urhoa – "Hyvä kun osasin kotiin ottelun päätyttyä"

Suolahden Urho jatkoi Rautaliiga-mittelöitään jääkiekon II-divisioonassa (Häme/Keskimaa) lauantaina kotiottelulla. Suolahdessa vieraillut tamperelaisseura Ikurin Vire osoittautui vahvemmaksi lopulta selvin 1–10 (0–4,1–2,0–4) -lukemin.

– Vähän aikaa sitten sanoin, että ”Tunnelin päässä näkyy valoa, toivottavasti se ei ole vastaan tuleva juna". No, olihan se juna, Urho-luotsi Jarmo Rintamaa totesi lauantaitaiston jäljiltä.

– Yli puolet vahvuudesta on tällä hetkellä syystä tai toisesta pois muonavahvuudesta. Se näkyy karusti arjessa ja sitä kautta myös tilastoitavissa tapahtumissa.  Tällä kertaa se näkyi tylysti, kun Ikurin Vire haki helpot pisteet Murskaamosta, Rintamaa lisäsi.

Suolahtelaissikermän ottelun ainoasta onnistumisesta vastasi Matias Kunelius. Syöttömerkinnöille osuman seurauksena ylsivät Jarmo Tirkkonen ja Lasse Palhomaa. Urho-maalilla torjuntavuoro jakautui Riku-Petteri Luoman (11 torjuntaa) ja Palhomaan (18) kesken.

– Paria ensimmäistä minuuttia lukuun ottamatta olimme sellaisessa karusellissa, että hyvä kun osasin kotiin ottelun päätyttyä. Parhaiten tuosta pyörityksestä selvisivät maalivahdit ja Olli Kuusjärven johtama hyökkäysketju, jossa laidoilla pelasivat Eetu Karvonen ja Sami Hamdi.

– Muilla on mietinnän paikka, miten parantaa, ettei sunnuntaina uudelleen kohdatessamme sama toistu. Täytyy toivoa, että ennen kun play-offsit alkavat, saataisiin edes yksi viikko harjoitella koko joukkueen voimin.

Joukkueiden viikonlopun toinen kohtaaminen pelataan sunnuntaina Tampereen Tesomalla alkaen kello 17.15.