Lapsiperheet löysivät vanhat junat – Keitele-museon avoimet ovet saivat väen liikkeelle Suolahdessa

– Kyllä täältä löytyy yllättävän paljon mielenkiintoista katsottavaa. Olemme täällä kyllä ihan ensimmäistä kertaa, tuumaili Pasi Keurulainen, joka oli saapunut lauantaina lapsineen Keitele-museon avoimien ovien päivään.

– Täytyi kokeilla tätä resiinan kyytiäkin.

Keitele-museo on kesäviikonloppuisin avoinna yleisölle elokuun loppuun saakka. Juniin ja laitteisiin pääsee tutustumaan ilmaiseksi Suolahden Wanhalla Asemalla ja vanhalla veturitallilla.

– Tämä on nyt niitä harvoja museoita, jotka ovat auki. Täällä kaikkia laitteita saa koskea ja hyvällä tuurilla pääsee kyytiinkin, tuumaili junaharrastaja Jussi Koskela.

– Säpinää on tänäänkin ollut aamusta saakka. Lähinnä lapsiperheitä. Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina paikalle tuli yli sata henkeä, ja tuntuu että kiinnostus kasvaa viikko viikolta.

Erityisen kiinnostuksen kohde tuntuu olevan vasta valmistunut lättähattuhalli ja sen uumenista löytyvät lättähattujunat. Esillä on muutakin erikoista junakalustoa. Veturitallin alueella pääsee ihastelemaan vanhoja höyryvetureita.

– Junahallin rakentaminen on vielä kesken. Sisätilojen kiskot ja ratapölkyt uusitaan. Toiveissa on myös, että lattia-alue saa pinnoituksen joko betonista tai asvaltista, kertoi Jarkko Pasanen.

Kunnollinen lattia mahdollistaisi kaupungin ydinkeskustan kupeessa sijaitsevan lähes tuhannen neliön hallin käytön näyttely- ja tapahtumatilana.

Museon avoimet ovet jatkuvat elokuun loppuun. Junakalustoon pääsee tutustumaan ilmaiseksi lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10–18. Maksua vastaan alueelta löytyy pientä purtavaa.

– Olemme olleet tässä junassa joulutapahtumassa. Silloin joulupukki jakoi kaikille karkkeja, muistelivat Silja ja Eemeli testaillessaan lättähattujunan penkkejä. Kuva: Risto Korhonen
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.