Metsänomistajan puukauppatuloista voi kadota jopa neljännes

Ilmastonmuutos ja puukauppa puhuttavat metsänomistajia tänään Äänekoskella Hietamalla. Metsäyhtiö ovat kiristäneet puukauppaehtoja ja -sopimuksia metsänomistajien kanssa. Pahimmillaan muutokset voivat aiheuttaa jopa 25 prosentin leikkauksen metsänomistajan tuloihin.

MTK:n kenttäpäällikkö Pauli Rintala uskoo, että metsänomistajat reagoivat voimakkaasti.
- Puukauppatarjousten vertailu käy todella haastavaksi tai jopa mahdottomaksi tavalliselle metsänomistajalle. Puukauppasopimuksen, sen ehtojen sekä mitta- ja laatuvaatimusten huomioimisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, Rintala toteaa Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen tiedotteessa.

Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan myös metsänomistajan arkipäivään, kun jatkossa myrskytuulet riepottavat puita nurin, puunkorjuuolosuhteet vaikeutuvat ja hyönteis-, tauti- ja lumituhot yleistyvät. Kasvava metsä on hiilinielu ja metsät sitovat 40 prosenttia Suomen kasvihuonepäästöistä. Illan aikana Luken johtava tutkija Timo Saksa kertoo myös muista metsänomistajan keinoista torjua ilmastomuutosta.

Kesällä julkistettiin tieto ns. korkean riskin suojelumetsistä eli niin sanotuista HCV-alueista, joista Metsäteollisuus teetti selvityksen Tapiolla.

Suurin osa Suomen metsistä on PEFC-sertifioinnin piirissä. Näillä FSC-sertifikaatin HCV-merkinnöillä on merkitystä vain puuta myydessä. Merkintä vaatii ostajaa tarkastamaan alueen luontoarvot ennen hakkuuta. Mikäli luontoarvoja, kuten runsasta lahopuustoa löytyy, pitää alueen luontoarvot säilyttää.  Moni metsänomistaja saattoi saada täysin tietämättään metsilleen HCV-merkinnän.

Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen va. johtaja Jussi Linnalan mukaan näitä vähintään 50 hehtaarin laajuisia alueita on mhy:n toimialueella arviolta 70-80 kappaletta eli yhtä metsäasiantuntijaa kohti muutama.

Mikä vaikutus tällä on metsänomistajan arkeen, siitä kertovat MTK:n kenttäpäällikkö Jukka Hujala sekä metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

Metsäilta ke 18.9. kello 18-20.15 Kartano-Kievarilla Äänekoskella, kahvitus kello 17.15 alkaen. Asiantuntijat kertovat HCV-alueista sekä ilmastonmuutoksen ja kiristyvien puukauppaehtojen vaikutuksista metsätalouteen ja metsänomistajan arkeen. Metsäillan järjestää Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ja se on osa valtakunnallisen metsänomistajaviikon tapahtumia. Illasta on livestreemaus ja se löytyy Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen kotisivujen kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.