NHL-tähti yllätti kiekkojuniorit Suolahden jäähallilla – "On täällä pienenä tullut pelattua"

Suolahden jäähallilla Urhon jääkiekkojunioreiden hymy oli tiistai-iltana herkässä, kun omat esikuvat pelasivat samalla jäällä.

Tiistai-illan jääkiekkotreenit Suolahden jäähalliilla saivat yllättävän käänteen, kun E- ja F-junioreiden harjoituksiin saatiin todella mielenkiintoisia vieraita. Kymmenien jääkiekkojunioreiden silmät loistivat innosta, kun JYPin jääkiekkosankarit Samuli Ratinen ja NHL-jäillä Dallas Starsin pelipaidassa pelannut Julius Honka pyyhälsivät junioreiden rinnalle treeneihin.

Suomen A-maajoukkueessa eli tuttavallisemmin Leijonissakin pelannut Honka kertoo Suolahden jäähallin olevan tuttu paikka.

- On täällä tullut pienenä pelattua. Viereen tuleva uusi jäähalli on kyllä tosi hieno juttu tänne Äänekoskelle.

NHL-jäillä Dallas Starsin pelipaidassa nähty Julius Honka on pelannut Suolahden jäähallissa ennenkin. Kuva: Riku Tulla

Saarijärveläislähtöinen Ratinen on niin ikään nähty "Murskaamon" jäillä.

- Muutamia pelejä täällä on käyty. Oli mukavaa, kun tarjoutui mahdollisuus lähteä Juliuksen kanssa käymään täällä nuorten treeneissä vierailemassa.

E- ja F-junioreiden treeneissä kiekkotähdet treenasivat junioreiden rinnalla ja opettivat monenlaisia jippoja ja juttuja, joista juniorit olivat enemmän kuin innoissa.

- Kyllä pienemmät tykkää, kun niiden kanssa pääsee pelaamaan. Joka kuukausi pyritään päästä junnutreeneissä kiertämään seuroissa.

Nuorilla kiekkoilijoilla riitti kysyttävää Julius Hongalta. Kuva: Riku Tulla

Suolahden Urho kuuluu jääkiekossa JYPin sateenvarjon alle, joten GM Lasse Paanalan mukaan on tärkeää, että yhteistyötä tehdään monella tasolla.

- Näille nuorille on tosi tärkeää ja hienoa, kun pääsee omien esikuvien kanssa samalle jäälle. Lasten ja nuorten eteenhän tätä työtä kuitenkin täällä tehdään.

 Paanala kertoo Äänekoskella olevan tällä hetkellä menossa hyvä jääkiekkobuumi, joka näkyy paitsi harrastajamäärissä niin tekemisessä yleensäkin.

- Meillä on tosi paljon aktiivisia vanhempia, valmentajia ja talkoolaisia yleensäkin mukana. Sponsoreita on kanssa lähtenyt tukemaan toimintaa todella mukavasti. Kiitos heille kaikille.

Jääkiekkojunioreiden hymy oli herkässä esikuvien kanssa samalla jäällä. Kuva: Riku Tulla

Urhon GM arvelee, että nykyisen jäähallin viereen nouseva uusi halli saa jääkiekkobuumia paikkakunnalla vain yhä kovemmaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.