Rataverkko hiljenee junamäärän kasvaessa - "Kiskoilla ei saa leikkiä"

Rataverkkoa Äänekoskelta eteenpäin parantavan VR Trackin väki vieraili Teken päiväkodissa valistamassa uusien junien vaaroista. Yhtiön toimitusjohtaja Ville Saksi kohdisti saamansa työturvallisuuspalkinnon Äänekoskelle.

- Ennen vanhaan kisoilla puuskutti höyry- ja dieselvetureita, joista lähti kova ääni. Uudet junat ovat hiljaisia ja ne voivat aiheuttaa erilaisia vaaroja kuin vanhat, VR Trackin toimitusjohtaja Ville Saksi kertoo monikymmenpäiselle junista innostuneille Teken päiväkotilaisille.

Äänekosken ja Jyväskylän välistä rataosuutta uusivan VR Trackin henkilöstö kävi keskiviikkona vierailulla Teken päiväkodilla kertomassa turvallisesta liikkumisesta junaratojen läheisyydessä. Aihe koskettaa päiväkotia läheisesti, sillä junarata kulkee vain 70 metrin päässä päiväkodin pihasta.

- Ensimmäinen asia, mikä tulee muistaa nyt ja aina: koskaan kiskoille ei saa mennä kävelemään tai leikkimään. Yksi veturi painaa kymmenen norsun verran ja kun se tulee kovaa vauhtia lasti perässään niin se ei voi väistää eikä kerkeä jarruttaa, Saksi selventää.

Uudet VR:n käyttämät sähköveturit ovat äärimmäisen hiljaisia. Se yhdistettynä uusiin saumattomiin kiskoihin tekee junan kulusta erittäin hiljaisen ja huomaamattoman. Lasten ja aikuistenkin on syytä olla valppaina radan läheisyydessä.

- Vanhat junat ja autot kuulee, mutta uudet ovat paljon hiljaisempia. Sen takia radalle tehdään paikkoja, josta voi mennä turvallisesti ylitse. Niitä pitäisi käyttää aina ja muualta rataa ei tulisi lähteä ylittämään, sillä kovimmillaan juna menee jopa yli 200 kilometriä tunnissa.

Äänekosken ja Jyväskylän välillä liikennöi tällä hetkellä vain tavaraliikennettä, jonka matkanopeus on 80 kilometriä tunnissa, joskin yksittäiset veturit kulkevat jopa 100 km/h. Nykyisin välillä kulkee kaksitoista tavarajunaa päivittäin, mutta biotuotetehtaan käynnistyttyä määrä nousee jopa 24 junaan.

Ville Saksen ja muun VR Trackin henkilöstön vierailu Äänekoskella Teken päiväkodissa oli osa heidän turvallisuuskampanjaansa. VR Trackin toimitusjohtaja Ville Saksi sai keväällä 2016 pääjohtaja H. Roosin säätiön työturvallisuuspalkinnon. Saksi halusi lahjoittaa palkintonsa lasten liikenneturvallisuustyöhön, kohdistaen sen Äänekosken päiväkodeille ja perhepäivähoitoon. Palkinnon avulla hankittiin muun muassa turvaliivejä ja infopaketteja turvallisesta liikkumisesta.

- Haluan, että täältä Äänekoskelta alkaa meillä perinne, jossa lahjoitamme vastaavan paketin kerran vuodessa jollekin rautatien läheisyydessä sijaisevalle päiväkodille, Saksi kiittelee.