Suviseurojen arvio: Majoitustulot seudulle jopa lähes miljoona euroa

Äänekoskella maanantaina päättyneiden SRK:n Suviseurojen majoitustulot Äänekoskella ja lähialueella kohosivat karkean arvion mukaan jopa lähemmäs miljoonaa euroa.

Äänekosken Suviseurojen majoitustoimikunnan puheenjohtaja Vesa Ronkainen kertoo, että pelkästään Suviseurojen oman majoituskaupan kautta välitettiin yhteensä noin 420 kohdetta.

Mukana oli sekä vuokra-asuntovaunuja ja -autoja, kesämökkejä, omataloja, huoneistoja ja huoneita.

– Majoituksen hinta oli keskimäärin noin 800 euroa, jolloin pelkästään majoituskaupan kautta seutukunnalle jäi rahaa noin 350 000 - 400 000 euroa. Tähän päälle tulevat Jyväskylän hotellit, paikalliset hotellit ja muut majoituspalvelut lähialueella sekä leirintäalueet, Ronkainen listaa.

Hän jatkaa, että Suviseuraorganisaation arvioiden mukaan noin 6 500 seurakävijää yöpyi muualla kuin varsinaisella Suviseura-alueella.

– Meidän välittämien majoituspaikkojen ulkopuolella on ollut noin 2 000 - 2 500 majoittumista, josta voidaan arvioida kertyvän noin puoli miljoonaa euroa. Yhteensä seutukunnalle tuli kaiken kaikkiaan tällöin jopa noin miljoonan euron potti majoituksista, Ronkainen uskoo.

Suviseurojen majoituskauppa ei vuokrannut suoraan kohteita, vaan välitti pelkästään yhteystiedot majoittujille. Runsaasta majoitusmäärästä huolimatta palaute on ollut Ronkaisen mukaan tyytyväistä.

– Yhtään negatiivista palautetta ei ole korviin kantautunut majoituskaupan kautta löytyneistä majoituksista. Varsinaisella Suviseura-alueella oli muutama vuokra-asuntovaunu aluksi hukassa, mutta nekin tilanteet selvisivät.