Edu Kettunen julkaisee lokakuussa Kaiho aavikolla -albumin, levynjulkaisukiertue pysähtyy Jyväskylässä marraskuussa

Suomalaisen kevyen musiikin konkarikaartiin kuuluva Edu Kettunen julkaisee 4. lokakuuta uuden Kaiho aavikolla -albumin. Sen tiimoilta muun muassa 1980-luvun Lentäjän poika -jättihitistä ja Broadcast-yhtyeestä tunnettu Kettunen lähtee kiertämään Suomea. Laulaja-lauluntekijä vierailee Jyväskylän Popparissa 24. marraskuuta.

Levynjulkaisukiertueella Kettusen kanssapelimannina musisoi kitaristi-laulaja Mika Kuokkanen, projisoinnin hoitaa Mira Vähänikkilä.

"Taitavana sanankäyttäjänä tunnettu Kettunen on uudella levyllään käsitellyt suomalaiseen sielunmaisemaan vahvasti liittyviä teemoja. Kauniiden ja kaihoisina soivien kappaleiden tekstit liikkuvat yksinäisyyden, itsepäisyyden, itsenäisyyden ja itsekkyyden ympärillä. Teemojen, jotka Kettusen itsensä mukaan linkittyvät vahvasti toisiinsa", tiedotteessa maalaillaan.

Edu Kettunen sai vuonna 2006 Edu Juha Vainio -rahaston tunnustuspalkinnon, joka myönnetään vuosittain ansioituneelle suomalaiselle sanoittajalle. Kettunen on myös julkaissut kirjat Meri-Paavo ja Mehikäärme (2006)  sekä Pienen kipparin käsikirja (2012). Kettusen edellinen albumi Autioilla rannoilla julkaistiin vuonna 2016.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Rantaraitin pinnoitetta uusitaan – järveä ei pääse hetkeen kiertämään rullaluistimilla tai skeittilaudalla

Deeverissa saa suomalaista kotiruokaa eli vaikkapa makkarakastiketta ja makaronilaatikkoa

Rock in the City -festari jytisee Lutakonaukiolla 14.–15.8. – katso esiintyjäkattaus aikatauluineen

Suosittu Ursus Factory soittaa lauantaina Lutakossa – laulaja Jussi ja rumpali Aleksi ovat Batmanin ja Robinin veroinen tiimi

Lutakossa tapahtuu, Popparin Musaklubit jatkuvat ja Oliver-yhtye soittaa Jyväskylässä – katso myös muut lähipäivien keikat

Lounaispuistossa tapahtuu elokuussa: kantritanssia, leffapiknik ja muita kulttuuritapahtumia

Kaikilla ei ole kesälomaa – ekologi Jenni Toikkanen on töissä silloin kun pölyttäjätkin

Rallin kokoinen aukko

Avainsana: kunnioitus

Uimahallien ovet aukesivat Jyväskylässä – uimakouluihin voi ilmoittautua keskiviikosta lähtien