Esikoislevynsä juuri julkaissut jyväskyläläinen Ajospään HiFi kuulostaa kovasti BetoniHankilta, ja siihen on selvä syy

Ajospään HiFin debyyttialbumi Maalaispimeää ilmestyi perjantaina 22. marraskuuta, ensimmäisen keikkansa bändi soittaa seuraavana päivänä Mustassa Kynnyksessä.

Suomenkielistä persoonallista rockmusiikkia soittanut BetoniHank julkaisi vuonna 2004 debyyttialbuminsa Orvot kaksoset. Megamania-levy-yhtiön kautta tullut levy jäi valitettavasti jyväskyläläisbändin ainoaksi kokopitkäksi.

Laulaja Manne Ikosen, kitaristi Mikko Karjalaisen, basisti Tapani Lehtosen ja rumpali Tero Pekkarisen vuonna 2000 perustetun orkesterin poljento hiipui motivaation puutteeseen seuraavana vuonna.

Hanskojen tiskiin tippumisen jälkeen Ikonen on vaikuttanut muun muassa Ghost Brigadessa, Karjalainen puolestaan on tehnyt sanoituksia monille eturivin artisteille, kuten Yölle, Anne Mattilalle ja Suvi Teräsniskalle.

BetoniHank on noussut tällä vuosikymmenellä kuolleista pari kertaa kotikaupungissa tehtyjen pistokeikkojen merkeissä, mutta muuten yhtyeen suunnassa on vallinnut syvä radiohiljaisuus.

Perjantaina 22.11. Maalaispimeää-debyyttialbuminsa digialustoilla julkaissut ja lauantaina 23.11. Mustan Kynnyksen yhdeksänvuotisjuhlilla ensikeikkansa soittava Ajospään HiFi kuulostaa kuitenkin kovasti BetoniHankilta. Eikä ihme, sillä kyseessä ovat samat herrat. Sen verran muutoksen tuulet ovat tosin puhaltaneet, että Manne Ikonen soittaa laulamisen ohessa nyt myös kitaraa.

BetoniHankin Orvot kaksoset -albumi ilmestyi vuonna 2004.
 

BetoniHank tekee yhtäkkiä comebackin, paitsi että ei teekään, vaan nimi on Ajospään HiFi. Ja uusi levy räpsähtää Spotifyyn ilman sen suurempaa promoamista. Mitenkäs tässä näin kävi, Mikko Karjalainen?

– Joskus alkuvuonna 2017 lähetimme Mannelle viestiä, että kiinnostaisiko häntä alkaa rämpytellä vanhan porukan kanssa. Teron ja Tapsin kanssa tästä oli ollut jo puhetta. No, Manne varovasti vastasi, että voisi olla mahdollista. Ja alettiin sitten pohtia, mikä olisi se tapa löytää mahdollisimman rento ja stressaamaton väylä jälleen bändeillä, työssä käyviä perheellisiä kun kaikki kuitenkin olemme.

– Päätimme kokeilla, sillä lailla varovasti, että ei tähdätä mihinkään, ja että kukaan ei saa paineistua, ja että otetaan käyttöön ne maneerit, jotka meihin jokaiseen jo tähän ikään mennessä ovat pinttyneet. Eli aletaan tehdä jotain sellaista, joka meistä neljästä luonnostaan ilman kipuilua kumpuaa. Aletaan taas harrastaa.

Pitkäsoitto syntyi siis tavallaan vähän varkain ja vahingossa.

Kokoonpano hankki treenikämpän Tanssisali Lutakosta. Pikku hiljaa Karjalaisen puhelimen muistiin alkoi kertyä riffejä ja biisiaihioita, joista kuukausien muhittelun jälkeen alkoi syntyä ihan oikeita kappaleita. Seuraavaksi kämpälle hankittiin halpa kovalevytallennin demojen äänittämistä varten.

– Tarkoitus oli testata, saisimmeko tehtyä jotain esituotantoa varsinaista levyä varten. Treenailun ohessa sitten ääniteltiin uusia biisejä pohjat livenä -periaatteella ja Manne lauloi niiden päälle treeniksellä tai meillä kotona, Karjalainen kertoo.

– Jossain vaiheessa huomattiin, että näitä biisejä on äänitettynä nyt 14. Olisi ollut hirveä homma alkaa tehdä niitä jossain studiossa uudestaan, joten päätimme miksata pitkäsoiton noista treenikämppä-äänityksistä. Eli se levy on melkein live ja aika raaka, koska biisit tuli siellä treeniksellä suhteellisen tuoreeltaan kauhottua. Pitkäsoitto syntyi siis tavallaan vähän varkain ja vahingossa.  

 

Ajospään HiFi -nimen keksi Karjalaisen mukaan solisti Ikonen.

– Mietittiin, että BetoniHankia ei enää ole. Ajatus siitä, että tämä on ihan eri pohjalta rakentunut orkesteri, oli niin vahvana, että piti saada uusi otsikkokin. Luulen, ja mitä nyt Manne on vähän avannut, että nimen takana häilyy jonkunlainen yhteys noihin biiseihin luikerrelleeseen tekstimaailmaan. Jonkinlainen rakkaussuhde maalaishenkisyyteen ja ei-niin-rakkaussuhde ei-niin-maalaishenkisyyteen, jos sen korrektisti asettelee.

– Ehkä se Ajospään HiFi vois olla vaikka joku päivityksistä piittaamaton elektronikkahuoltoliike jossain tuolla vähän syrjemmällä: kuvaputket ja vhs-nauhurit kuntoon jopa ensi viikon torstaihin mennessä.

BetoniHank vuonna 2004.
 

Pesäeroa entiseen alleviivaa sekin, että Ajospään HiFin debyyttikeikalla Mustassa Kynnyksessä ei tulla kuulemaan BetoniHankin levytettyä materiaalia. Karjalainen tosin vihjailee, että luvassa voi olla bändin aikoinaan keikoilla soittamaa lainamateriaalia.

Jos Maalaispimeää syntyi paineettomasti, niin samoilla loivien liikkeiden linjalla aikoo bändi jatkaa tästä eteenpäinkin.

– Soitetaan keikka silloin ja toinen tällöin. Laskin, että uusia tekstejä on kymmenkunta, ja lisää on tarkoitus tehdä. Biiseiksi niitä, ja mitä nyt sattuukin syntymään, muotoillaan stressittömään tahtiin ja yhteisvoimin treeniksellä. Ja kai tarkoitus olisi myös äänittää ne uudet biisit sitten joskus. Omaehtoisesti ja omin voimin, Karjalainen linjaa.

Stressittömyyttä kuvastaa sekin, ettei bändistä ole vielä edes otettu promokuvia. Siksi tässäkin jutussa mennään arkisto-otoksilla.

– Manne on lauantaipäivään asti Saksassa, eikä mitään kuvaa ole otettu. Ei tajuttu. Että sellainen promotaktiikka, Karjalainen toteaa.

Ajospään HiFi Mustassa Kynnyksessä lauantaina 23. marraskuuta. Keikka alkaa kello 23. Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Jyväskylän Taitoluisteluseuran joulunäytös tekee tuloaan – Joulupukkia etsitään 300 luistelijan voimin

Anna Puu lähtee maaliskuussa intiimille konserttisalikiertueelle, Jyväskyläkin mukana

John Smith Rock Festival paljasti lisää ensi vuoden esiintyjiään – Laukaassa luotetaan vahvasti pohjoismaiseen osaamiseen

Nyt on aika äänestää Jyväskylän kauneinta näyteikkunaa

Kolumni: Myötätunnolla muutokseen

Joulusirkus on nyt aivan sekaisin

Antti Reinin mainoksiksi tarkoitetut eroottiset novellit juuttuivat sensuuriin

Jyväskylän kaupunginkirjastosta voi pian lainata myös JYPin kausikorttia

Keski-Suomi juhlii Suomen itsenäisyyttä perinteisesti – katso tapahtumien aikataulut tästä

Ratinan stadionin jo liki loppuunmyynyttä Hassisen Konetta odotellessa – Ismo Alanko Himoksessa lauantaina