Eskareille kertyi yllättävän paljon askelia päivän aikana

Esiopetuksessa olevien lasten fyysistä aktiivisuutta mitattiin Jyväskylässä ReimaGo-aktiivisuusrannekkeilla puolen vuoden ajan. Tulokset liikuntaa käytetystä ajasta ja kertyneitä askelmääristä yllättävät positiivisesti.

Rannekkeita käytettiin 17 ryhmässä. Keskimäärin eskaripäivän neljän tunnin aikana liikuttiin 3 tuntia 30 minuuttia. Ajasta perusliikettä oli 1 tunti 17 minuuttia, kevyttä liikuntaa 2 tuntia 3 minuuttia ja vauhdikasta liikuntaa yhdeksän minuuttia.

– Esiopetuspäivän neljän tunnin aikana askeleita on kertynyt keskimäärin 9 000 per lapsi eli yli neljä kilometriä, Liikkuvan varhaiskasvatuksen koordinaattori Sami Talvensola kertoo.

Ohjattu toiminta, liikkuminen ja lasten omaehtoista aktiivisuutta ja luovuutta lisäävä toiminta on olennainen osa eskaripäivää. Liikkuminen kehittää lasten motoristisia taitoja, fyysistä toimintakykyä ja tukee yleisen oppimisen kuten esimerkiksi tarkkaavaisuuden, vireystilan ja muistin kehittymistä. Oppiminen tapahtuu leikkien, liikkuen, tutkien sekä itseään ilmaisten erilaisissa ympäristöissä.

Tavoitteena on, että lapset käyttävät kaikkia aistejaan, liikkuvat, kehittävät muistiaan ja mielikuvitustaan sekä nauttivat oivaltamisesta.

Valtakunnallisten lasten liikuntasuositusten mukaisesti, alle kouluikäisten lasten tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Desinfioivan suihkeen kohderyhmä vaihtui hetkessä teollisuudesta terveydenhuoltoon

Rantaraitin ulkokuntosalille valmistui uusia liikuntapaikkoja

Matkakeskus saa uutta ilmettä Niina Vehmaan valokuvataiteesta

Tänä vuonna Avoimet puutarhat-tapahtumaan voi tutustua myös etänä

Juhani Lillberg tuo taiteella iloa naapureille ja ohikulkijoille

Oletko kaivannut postiluukkuun Linkkien aikatauluvihkoa? Kesäaikataulu jatkuu poikkeuksellisesti elokuun loppuun asti

Rantavalvoja aloittaa työt Tuomiojärven uimarannalla ensi tiistaina

West Side Story käynnistää kaupunginteatterin syyskauden, 1,5 vuodella siirtynyt Sydänmaa saa ensi-iltansa

Suvivirsi-video vie tuttuihin maisemiin – katso kaupungin, seurakunnan ja Jyväskylä Sinfonian yhteinen kesätervehdys

Kolme kertaa borrelioosi – punkki on muuttanut Elias Suhosen, 22, suunnitelmia monta kertaa