Etsintäkuulutus: Bongaa koralliorakas ja auta tutkijoita – oma rakas sienipaikka ei paljastu

Tänä syksynä etsintäkuulutettujen listalla on koralli­orakas. Nimensä mukaisesti vaalea, rykelmäinen sieni muistuttaa muodoltaan hämmentävän paljon korallia. Sientä on bongattu myös Jyväskylän ja Muuramen alueella.

Keväällä puolestaan etsintäkuulutettiin pieni ja siro kukkamaljakas, jonka punainen itiöemä muistuttaa muodoltaan kukkaa. Jyväskylän alueelta havaintoja kukkamaljakkaista ei ole toistaiseksi ilmoitettu.

– Usein etsintäkuulutamme jollain tapaa huomiota herättäviä ja helposti tunnistettavia sienilajeja, joista haluamme lisää tietoa. Kuulutuksia teemme yleensä keväällä yhden ja syksyllä toisen, kertoo biologi Kaisa Tervonen, yksi valtakunnallisen Sieniatlas-hankkeen sieniasiantuntijoista.

Sieniatlas on viisivuotinen kansalaistiedehanke, jossa sienihavaintoja kerätään paitsi pitkälle edenneiltä harrastajilta myös muilta luonnossa liikkujilta. Hanke käynnistyi vuonna 2016, ja sitä rahoittaa Koneen Säätiö.

– Yhtä mittavaa kansalaistiedehanketta sienistä ei ole aiemmin tehty Suomessa, Tervonen toteaa.

Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen lisäksi hanketta koordinoivat Luonnontieteellinen keskusmuseo, Turun yliopiston kasvimuseo, Oulun yliopiston kasvimuseo ja Suomen sieniseurat. Sienihavaintojärjestelmää hallinnoi ja ylläpitää Lajitietokeskus.

Sienilajeja on Suomessakin lukuisia, eikä ammattilaisten aika riitä löytämään ja tunnistamaan kaikkia sieniä. Siksi apuun kannattaa pyytää kansalaisia.

– Sienten levinneisyydestä ja elinympäristövaatimuksista tarvitaan enemmän tietoa. Sienet ovat tärkeä eliöryhmä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Lisäksi sienet kertovat ympäristön muutoksesta asioita, joita ei välttämättä muiden eliöryhmien avulla pystytä havaitsemaan ajoissa, Tervonen kuvailee.

Hankkeen tavoitteena on myös innostaa ihmisiä sienten pariin sekä edistää sienituntemusta ja -harrastusta.

– Järjestämme eri puolilla Suomea kursseja ja leirejä, joissa opetellaan tunnistamaan sieniä sekä keräämään näytteitä ja tallentamaan tietoja oikeaoppisesti.

Esimerkiksi seuraavan vuoden alkupuolella Jyväskylässä järjestetään kurssi, jossa tarkastellaan sieniä mikroskoopin avulla. Kursseista ja leireistä saa tietoja Sieniatlaksen nettisivuilta ja Facebookista.

Jos metsissä tai soilla liikkuessaan törmää kiintoisaan sieneen, kannattaa havainto käydä kirjaamassa Suomen Lajitietokeskuksen sivustolta löytyvään lomakkeeseen.

Omalla älypuhelimella voi paikantaa sienen sijainnin ja ottaa siitä valokuvia. Kirjaamisen voi tehdä myös jälkikäteen, jos esimerkiksi nettiyhteys ei toimi kunnolla luonnon keskellä.

– Tarvitsemme tarkat kuvat sienen ala- ja yläpinnasta, jotta sienilaji voidaan varmistaa. Lisäksi lomakkeeseen olisi hyvä liittää kuva sienen kasvuympäristöstä tai ainakin kuvailla sitä.

Tervonen ymmärtää, et­teivät kaikki halua paljastaa omaa rakasta sienipaikkaansa. Siksi lomakkeeseen ei ole pakko merkitä tarkkaa paikkaa julkisesti nähtäväksi, vaan järjestelmä näyttää muille käyttäjille lähinnä karkean sijaintitiedon.

Kulunutta kuivaa kesää ja sienten vähäistä määrää Tervonen harmittelee. Hän kuitenkin muistuttaa, että sienitilanne vaihtelee paljon alueittain. Kuivaan aikaan sieniä voi löytyä vaikkapa soilta.

– Onneksi sateiden myötä sieniä alkaa yleensä ilmestyä nopeasti. Kuivilla alueilla ei auta muuta kuin odotella kunnon sateita.

Sienihavaintoja voi käydä ilmoittamassa osoitteessa: laji.fi/vihko

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tikkakosken keskustassa on aina herkkulauantai – viimeksi kokeiltiin valkosuklaa-karpalokonvehtien toimivuutta

Muuan Mies laulaa yhtä lailla ruoanlaitosta kuin liikakalastuksesta – keikka lauantaina Mustassa Kynnyksessä

Puistojuhlien esiintyjiin täydennystä: Yhteisalbumin julkaisijat ja tuore kahden Emman voittaja

Egotripin Knipi selasi Spotifya eikä löytänyt nimellään juuri mitään – sooloalbumin julkaissut biisinikkari on Jyväskylässä keikalla perjantaina

Popparissa koetaan Nujakka ja Lutakossa nähdään Nyrkkitappelu – katso lista elävän musiikin keikoista

Haluatko prässätä livemaalaria? – Mika Pekkanen maalaa pääkirjastossa yleisön keskellä seuraavan kerran torstaina

Kolumni: Muistomme muiden käsissä?

Lomaviikko tietää suunnittelua

Koiramossa koirat saavat tassuhierontaa ja trimmausta sekä pääsevät rauhoittumaan "sviitteihin" – yrityksen taustalla on JYPin ex-toimitusjohtaja

Anna kertoo yhä siskonsa kuolleen tapaturmassa – todellisuus on aivan toinen