Irina pitkälle kiertueelle – Laulajaa kuulee Jämsässä ja Jyväskylässä

Laulaja Irina lähtee pitkälle kiertueelle tammikuun lopussa ensi vuonna. Kiertue tuo pitkän linjan laulajan ja muusikin kahdesti myös Keski-Suomeen. Irina esiintyy lauantaina 29. helmikuuta Jämsässä Himos Areenalla sekä perjantaina 13. maaliskuuta Jyväskylässä yökerho Londonissa.

Uransa aikana lähes tuhat keikkaa tehnyt Irina on yksi Suomen poprockin kiintotähdistä, jonka uusin single Haluun olla yksin on ollut jo yhdeksän viikkoa Suomen radiosoittolistan ykkösenä. Single on ollut samalla listalla jo 27 viikkoa.

Irinan ensimmäinen virallinen esiintyminen tapahtui 2004 Lahdessa. Debyyttialbumi Vahva julkaistiin samana vuonna ja se pysyi Suomen albumilistalla yhtäjaksoisesti 24 listaviikkoa.

2005 Irina palkittiin Emma-palkinnoilla vuoden 2004 poptulokkaana sekä vuoden debyyttialbumista.

Irina on suomalainen laulaja, sanoittaja ja nykyisin myös säveltäjä, joka on kertonut haluavansa jatkossa tehdä yhä enemmän musiikkia muille. Irina Saaren laulujen tyylilajina on pop ja suomirock.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Burleskista tunnettu Molla la Donna jätti Jyväskylän virkistääkseen alternative-kulttuuria: katso kuvat!

Lutakon juhlavuosi käynnistyy Kickstartilla ensi viikonloppuna

Jyväskyläläinen Maria Havila meni naimisiin Italiassa: “Täällä miehen ja naisen roolit kotona ovat vielä kantimissaan”

Verkkokaupan Kalorilaskuri paljastaa petipuuhien kuntovaikutukset

Vauhdikas roller derby -turnaus Jyväskylässä

Suomen Pamelalta toinen single ystävänpäivänä – Kaunotar herätti ihastusta lomareissulla

Mikko Alatalo laulattaa yleisöä sunnuntaina kahdesti Pelimannitalolla

Jyväskyläläinen Emma Suni vaihdossa: “Tunnit ovat täällä rentoja, kokeet aina monivalintaisia”

Viikonloppuna voi mennä kevyemmin tai hevimmin – katso lista elävän musiikin tarjonnasta

Pian etsitään Miss Pluskoko Jyväskylää – kisa kestää elokuulle asti