Jenni Mustajärvi ei halunnut nuorena muusikoksi; nyt hän on kuitenkin julkaissut ensimmäisen levynsä ja nauttii keikoista

Jenni Mustajärvi julkaisi ensimmäisen levynsä 22:50 juuri samaan aikaan, kun koronarajoitukset tulivat voimaan, ja suunniteltu kiertue peruttiin. Viime viikkoina hän on päässyt jo keikkailemaan ja sanoo, että on nyt vielä enemmän innoissaan päästessään yleisön eteen kuin keväällä.

33-vuotias Mustajärvi oli pitkään sitä mieltä, ettei hänestä tule muusikkoa. Hän opiskeli koulunkäynninohjaajaksi ja työskenteli päiväkodissa, mutta pikkuhiljaa musiikki alkoi tulla entistä vahvemmin hänen elämäänsä.

Ensimmäisenä hän kertoi ajatuksistaan isälleen Pate Mustajärvelle, jonka musiikkiuraa hän on seurannut koko elämänsä ajan.

– Minulla oli vastareaktio teini-iässä, etten hakeudu ainakaan muusikoksi. Sen asian kanssa piti vähän aikaa kamppailla, mutta sitten musiikki tuli vähän väkisin mukaan. Muutaman vuoden kypsyttelin aikuisena ajatusta, ja sitten löytyi oikeat tyypit ympärille. Juttelin isäni kanssa asiasta ja hän oli iloisesti yllättynyt, että haluan tehdä musiikkia, Jenni kertoo.

Jenni Mustajärvi opiskeli muutama vuosi sitten vuoden Ikaalisissa lauluntekijäkoulutuksessa ja hän on tehnyt sanoituksia myös isälleen. Vuonna 2018 ilmestyneellä albumilla on hänen biisinsä Rasvatyyni ja uusimmalla Veikko.

– Rasvatyyni-laulusta ei ollut etukäteen puhetta isäni kanssa, vaan mietin mitä teen sen kanssa. Ajattelin, että pitäisikö meidän pysyä tonteillamme musiikin suhteen. Sitten päätin, että elämä on liian lyhyt sellaisen pohtimiseen, että mitähän ihmiset tästä ajattelevat, ja esittelin biisin hänelle. Isä tykkäsi siitä, ja biisi päätyi normiprosessin kautta levylle muiden demojen joukosta. Veikko tuli isäni levylle, kun hän laittoi viestiä, että kokeilepa kirjoittaa jotain, Jenni Mustajärvi kertoo.

Hän jatkaa, että tällä hetkellä hänelle on musiikin tekemisessä helppoa tekstin kirjoittaminen.

– Se menee aalloittain. Ensimmäisen kerran, kun kirjoitustulppa oli auennut, se menikin yhtäkkiä kiinni. Sitten ei tullutkaan tekstejä ja se vähän säikäytti. Nyt on se aika, että uutta materiaalia tulee paljonkin.

Jyväskylässä Jenni Mustajärvi esiintyy duona bändinsä kitaristin Olli Anttilan kanssa.

– Oma musiikkini on suomenkielistä poprockia. Luotan rehelliseen bändimeininkiin. En halua laittaa musiikkiani mihinkään laatikkoon, vaan teen musiikkia fiiliksen mukaan. Duokeikoilla kuullaan pääasiassa omaa musiikkia ja muutamia harkittuja covereita. Olemme kirjoittaneet biisejä, niin miksei niitä sitten esitettäisi, Jenni sanoo.

Jenni Mustajärvi esiintyy perjantaina 31.7. Pub Juomassa ja 1.8. Ravintola Sherwoodissa. Hän toivoo voivansa tulla mahdollisimman pian esiintymään kaupunkiin koko bändin voimin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Nuorten taiteilijoiden näyttely käsittelee ilmastonmuutosta, mutta mukana on myös toivoa tulevasta

Rantaraitin pinnoitetta uusitaan – järveä ei pääse hetkeen kiertämään rullaluistimilla tai skeittilaudalla

Deeverissa saa suomalaista kotiruokaa eli vaikkapa makkarakastiketta ja makaronilaatikkoa

Rock in the City -festari jytisee Lutakonaukiolla 14.–15.8. – katso esiintyjäkattaus aikatauluineen

Suosittu Ursus Factory soittaa lauantaina Lutakossa – laulaja Jussi ja rumpali Aleksi ovat Batmanin ja Robinin veroinen tiimi

Lutakossa tapahtuu, Popparin Musaklubit jatkuvat ja Oliver-yhtye soittaa Jyväskylässä – katso myös muut lähipäivien keikat

Lounaispuistossa tapahtuu elokuussa: kantritanssia, leffapiknik ja muita kulttuuritapahtumia

Kaikilla ei ole kesälomaa – ekologi Jenni Toikkanen on töissä silloin kun pölyttäjätkin

Rallin kokoinen aukko

Avainsana: kunnioitus