Jyväskylän satamassa keskustellaan lauantaina tuulivoimasta

Jyväskylän Lutakon satamassa keskustellaan lauantaina tuulivoimasta.

Tapahtuman järjestää Jyväskylän Korpilahden Vespuolelle kaavailtuja tuulivoimaloita vastustava Vespuolella-kansanliike.

Kasanliike kutsuu kaupunkilaisia, kuntapäättäjiä ja aiheesta kiinnostuneita keskustelemaan tuulivoimasta Jyväskylän satamaan 1.8. kello 12–18.

Vespuolelle Jyväskylän, Joutsan ja Luhangan rajojen tuntumaan on suunnitteilla enintään 10 voimalaa, joiden korkeus olisi noin 290 metriä. Kyseessä on yksityisen Etha Wind Oy:n Salolan tuulivoimapuistoksi nimetty tuulivoimahanke.

Kansaliikkeen mukaan roottoreiden lavat nousevat korkeimmillaan 400 metrin korkeudelle Päijänteen yläpuolelle ja vaikuttaisivat näin merkittävästi Päijänteen maisemiin eri kuntien alueella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Nuorten taiteilijoiden näyttely käsittelee ilmastonmuutosta, mutta mukana on myös toivoa tulevasta

Rantaraitin pinnoitetta uusitaan – järveä ei pääse hetkeen kiertämään rullaluistimilla tai skeittilaudalla

Deeverissa saa suomalaista kotiruokaa eli vaikkapa makkarakastiketta ja makaronilaatikkoa

Rock in the City -festari jytisee Lutakonaukiolla 14.–15.8. – katso esiintyjäkattaus aikatauluineen

Suosittu Ursus Factory soittaa lauantaina Lutakossa – laulaja Jussi ja rumpali Aleksi ovat Batmanin ja Robinin veroinen tiimi

Lutakossa tapahtuu, Popparin Musaklubit jatkuvat ja Oliver-yhtye soittaa Jyväskylässä – katso myös muut lähipäivien keikat

Lounaispuistossa tapahtuu elokuussa: kantritanssia, leffapiknik ja muita kulttuuritapahtumia

Kaikilla ei ole kesälomaa – ekologi Jenni Toikkanen on töissä silloin kun pölyttäjätkin

Rallin kokoinen aukko

Avainsana: kunnioitus