Kesäyön valossa on jotain salaperäistä, ja paras kuvausaika on nyt meneillään

Kun suurin osa suomalaisista nukkuu kesäisenä aamuyönä, luontokuvaaja on silloin valppaana ja virkeimmillään. He laittavat herätyksen kolmeksi, pakkaavat eväät sekä kuvauskaluston ja lähtevät etsimään sitä parasta kuvaushetkeä.

Taloustutkimuksen tutkimus- ja asiakkuusjohtaja Juho Rahkonen julkaisi toukokuussa ensimmäisen kirjansa Eläimiä suviyössä. Hän asui lapsuutensa ja nuoruutensa Jyväskylässä Keljonkankaalla ja aloitti luontokuvauksen Keski-Suomen maisemista. Nykyisin hän asuu perheineen Nurmijärvellä.

– En ole muuttunut kuvaajana mitenkään. Ihan samanlaista touhotusta kuvaaminen on kuin silloin teinivuosina, kun ajelin Keski-Suomen metsissä mopolla jalusta tarakalla. Kalusto toki paranee ja tekniikka kehittyy. Myös taidot tietysti kehittyvät. Minulla on samantyylinen kuvaihanne kuin National Geographic-lehdissä, joita olen lukenut nuoresta lähtien. Sieltä tulee tietty muotokieli ja reportaasimainen kuvaaminen. Toisaalta taiteellisen ilmaisun yhdistäminen on ollut aina minulla ihanteena, Rahkonen kuvailee itseään kuvaajana.

Hän jatkaa, että hänellä on tavoitteena, että jokainen kuva kertoo tarinan.

– Kuvan voima on siinä, että se kertoo mitä on tapahtunut silmänräpäyksessä. Valokuva kertoo aina jotain todellisuudesta ja se on dokumentti.

Hyviä ja erilaisia kuvia saadakseen Juho Rahkonen neuvoo menemään esimerkiksi kasvien lähelle tai etsimään uutta kuvakulmaa. Kuva: Olavi Rahkonen

 

Docendon kustannuspäällikkö ja kirjailija Tuomas Marjamäki vaikutti vahvasti siihen, että kirja syntyi. Kirjan idea alkoi yhteisistä keskusteluista. Kerrontatyyli on romaanimainen, mutta kirjassa on paljon myös tietoa.

Juho Rahkonen on valvonut satoja kesäöitä ja kuvannut niin eläimiä kuin luontoakin.

– Syy yöllä kuvaamiseen on valo. Se on hienompaa yön aikana ja varhaisena aamuna kuin keskipäivällä. Lisäksi eläimet liikkuvat pääosin yöllä.

Juho Rahkonen vinkkaa, että hienoin valo on 4–5 viikkoa juhannuksen molemmin puolin. Silloin luonto on rehevimmillään ja ilma on raikas. Niukka valo tekee tunnelmaa, ja siinä hämäryydessä on Rahkosen mukaan jotain salaperäistä.

Valon kannalta aamuyö on Rahkosen mielestä parempi kuin iltavalo. Kun aurinko nousee, se saa aikaan kaikenlaista hienoutta ympäristöön.

 

Juho Rahkonen lähtee yleensä etsimään kuvattavaksi esimerkiksi tiettyjä eläimiä tietystä paikasta.

– Summittaisesti en lähtisi ajelemaan jonnekin ellen etsi uusia kuvauspaikkoja. Luontokuvaus perustuu ennen kaikkea paikallistuntemukseen.

Tänä vappuna Juho Rahkonen koki aamuyön tunteina Toivakassa todellisen yllätyksen, joka nousi laajemminkin uutisotsikoihin. Hän oli menossa ystävänsä, paikallisen luontokuvaajan, Keijo Penttisen kanssa kuvaamaan kuvauskojuille teerien soidinta, kun metsään Vaajakoskelta siirretty äkäinen metso lehahti hämärissä heidän eteensä.

– En ollut kuullutkaan Patruuna-metsosta, ja emme tienneet, että se on juuri siinä metsässä. Lintu hyökkäsi kimppuuni ja lehahti päähänikin. Tilanne oli vaarallinen, ja suojelin käsillä päätä ja kasvoja. Sain haavoja sormiin, mutta ei tullut mieleenkään potkaista tai huitaista rauhoitettua lintua.

Rahkosen toiveena on päästä mahdollisimman lähelle eläimiä. Mutta sitä hän ei tee väkisin, ja kunnioittaa aina kuvauskohteita.

– Pesäkuvaus on arimpia paikkoja, ja pitää tajuta, että lintua ei saa pelottaa pois pesältä.

Kuvattavaa löytyy vaikka omasta pihapiiristä. Rahkonen sanoo aina kunnioittavansa kuvauskohteita ja antaa niiden olla rauhassa, vaikka haluaakin lähelle eläimiä. Kuva: Juho Rahkonen

 

Juho Rahkonen kuvaa edelleen paljon luontoa myös Keski-Suomessa. Esimerkiksi Tourujoen laakso on hänen mielestään upea kuvauskohde. Päijänteen jylhät, vuonomaiset lahdet kiehtovat aina kuvaajaa, ja Leivonmäen Rutalahdessa on Rahkosen mukaan komeat maalaismaisemat.

– Korpilahdella on erityisen paljon näyttäviä maisemakuvauspaikkoja, esimerkiksi Oravivuoressa ja Vaarunvuoressa. Hyrkkölänranta on erittäin hyvä lintupaikka, ja siellä on paljon sudenkorentoja. Heinosniemi on upea rantapaikka ja Moksissa on erämaatunnelmaa. Keski-Suomessa on lukuisia erityisen hienoja koskia, muun muassa Kapeenkoski ja Simunankoski.

Rahkonen jatkaa, että luontokuvaajalle löytyy kaikkialta kuvattavaa.

– Pari kesää sitten olin televisiossa ulkona aamulähetyksessä ja kesken haastattelun huomasin, että lähelle tulee kettuperhe. Keskittyminen herpaantui ja olisi tehnyt mieli keskeyttää haastattelu. Sinä päivänä minulla ei ollut kameraa mukana, mutta menin sinne kuvaamaan seuraavana aamuna, Juho Rahkonen kertoo nauraen.

Rutalahdessa on kauniita maalaismaisemia. Kuva: Juho Rahkonen

Kuusi vinkkiä kesäkuvaajalle

1. Kukkapenkkiä kannattaa pitää silmällä. Siellä saattaa olla perhosia ja hyönteisiä, ja niistä voi saada kännykkäkamerallakin hyviä kuvia. Aina ei tarvita erityisen kehittynyttä kuvauskalustoa.

2. Pyri mahdollisimman lähelle kohdetta. Kannattaa polvistua tai kumartua luonnon edessä kirjaimellisesti. Kasvikuvista tulee mielenkiintoisempia, kun polvistuu alas kohteen tasolle. Yläviistosta otetut kuvat eivät ole kovin mielenkiintoisia.

3. Jos harrastaa eläinkuvausta, kannattaa aloittaa kaupungeista ja puistoista. Siellä on enemmän eläimiä kuin erämaassa, jossa ne ovat arkoja ja hajaantuneet luontoon. Lintukuvauksen voi aloittaa vaikkapa lintulaudan ruokailijoista.

4. Muista tavalliset kuvauskohteet; niitä arvostetaan usein liian vähän. Esimerkiksi varpunen ja orava ovat hyviä kuvauskohteita. Ihmeen vähän näkee hyviä kuvia kaupunkilinnuista; esimerkiksi harakka on viisaana lintuna hyvin vaikea kuvauskohde.

5. Pidä aina kameraa mukana. Koskaan ei voi tietää, milloin tulee kuvauskohde eteen.

6. Ei pidä ajatella, että tästä aiheesta tai kohteesta on otettu paljon kuvia. Aina pitää ajatella, että paras kuva on ottamatta. Jokainen kuvaushetki on ainutlaatuinen, ja sillä voi olla itselle vahva merkitys. Luonnossa olosuhteet muuttuvat jatkuvasti ja tilanne on ainutlaatuinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Toivolassa neulotaan yhdessä perjantaina

Surkkari kokosi viisi katutyökohdetta, joihin todennäköisimmin törmää kesäisessä Jyväskylässä

Jyväskylän kaupunki loi roskaamisen estämiseksi somekampanjan

Jyväskylän Kesän tekijät ottivat entistä enemmän luovuuden käyttöön

Paha, pahempi, some

Luovia ratkaisuja

Jyväskylän liikennepuistossa normaali meno heinäkuussa

Neljäsataa puutarhaporttia odottaa vierailijoita, Jyväskylässäkin pääsee monien kotipihaan

Laukaan satamassa on veneilijöille tarjolla entistä paremmat palvelut

Jyväskylän Kankaan viljelypihalla voi ladata kännykän aurinkoenergialla