Litku Klemetti: ”Jotain tässä pitää tehdä" – Paikalliset muusikot miettivät, miten selviävät taloudellisesti lähikuukausina

Koronavirus perui tapahtumat ja muutti samalla muusikoiden suunnitelmat ja toimeentulon.

Jyväskyläläinen laulaja Sanna Klemetti, taiteilijanimeltään Litku Klemetti, teki kevään viimeisen keikan Espoon Sello-salissa samana torstaina, kun hallitus linjasi, että yli 500 henkilön tapahtumat pitää perua.

–  Se oli hirveä päivä. En olisi enää halunnut soittaa sitä keikkaa. Se tuntui tosi väärältä, vaikka ei siellä yli 500:aa ihmistä ollut. Emme oikein voineet jättää Sello-salia pulaan, hän toteaa.

Klemetti ehti tehdä koko kevään mittaisesta kiertueestaan kolme keikkaa ennen kuin kalenteri tyhjeni kokonaan. Nyt hän kertoo linnoittautuneensa miesystävänsä kanssa kotiin ja valmistelevansa uutta levyä.

Kesä on buukattu festarikeikoilla, joiden toteutuminen on vielä epävarmaa.

– Niillä muusikoilla, joiden toimeentulo riippuu enemmän keikoista, on nyt vaikeaa. Onneksi mulla on säästöjä ja saan jonkin verran Teosto-maksuja. Toki huolettaa, kuinka kauan tämä jatkuu. Jos tilanne kestää koko vuoden, täytyy varmaan alkaa miettiä jotain muuta toimeentuloa.

Klemetti on huomannut, että sosiaalinen media näyttää nyt hyvät puolensa. Hän striimasi ensimmäisen live-esiintymisensä viime keskiviikkona.

– Jotainhan tässä pitää tehdä. Ei kannata jäädä vaan makaamaan. Muusikoilla on nyt hyvä yhteishenki, ja ihmiset kannustavat kovasti tekemään livestriimauksia. Ehkä tästä voi kehkeytyä uudenlaisia ansaintamuotojakin.

Jyväskyläläisen laulajan ja yrittäjän Tommi Soidinmäen oli tarkoitus tehdä koko kevät keikkaa muun muassa laivoilla, viihdekeskuksissa ja teatterilavoilla.

– Minulle ja bändille tämä on kova isku, ja monet kollegat ovat surullisia ja ahdistuneita. Yrittäjänä voin sanoa, että heikolta näyttää. Onneksi olen osannut laittaa rahaa säästöön, Soidinmäki toteaa.

Soidinmäki haluaa kuitenkin ajatella mahdollisimman positiivisesti. Keikoilta vapautuneen luppoajan hän aikoo käyttää kesän pääroolien harjoitteluun ja uuden musiikin tekemiseen: jatkuvuus pitää säilyttää.

Soidinmäki on ensi kesänä päärooleissa Lappeenrannan kesäteatterin Krokotiilirockissa sekä Kulkukoirat-suurmusikaalissa Kangasniemellä.

– Lipunmyynti on toistaiseksi käynnissä, mutta eihän ensi kesästä tiedä vielä kukaan, hän toteaa.

Myös Soidinmäki suunnittelee livestriimauksia verkossa.

– Uskon, että pandemian jälkeen viihteellä on erittäin suuri arvo, koska ihmiset haluavat päästä positiivisempaan fiilikseen ja nähdä toisiaan.

Muusikkojen Liiton viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen toteaa, että poikkeustilanne osuu ihan kaikkiin liiton jäseniin.

Lisäksi monet muusikot ovat nyt havahtuneet siihen, että eivät ole muistaneet hoitaa työttömyysturvaansa kuntoon.

Perutuista keikoista on kuitenkin mahdollista saada korvausta, jos kyse on työsuhteesta.

– Korvauksia voi saada 14 työpäivästä, jos on tehnyt sopimuksen työntekijänä ohjelmatoimiston kanssa. Työpäivät voivat ulottua pidemmälle kuin kahteen viikkoon, eli käytännössä 14:stä perutusta keikasta voi saada korvauksen. Tämä taas on työnantajien kannalta ongelmallista. Orkesterimuusikoista varmasti iso osa ainakin lomautetaan, Kahilainen arvioi.

Yrittäjille ei sen sijaan korvauksia perutuista tapahtumista ole näkyvissä.

– Nyt suunniteltu yrittäjien mahdollisuus työttömyystukeen olisi tässä iso apu myös monelle muusikkoyrittäjälle, Kahilainen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kerro, miten sinua on juksattu aprillipäivänä

Kun se on nyt hän

63 vuotta keilojen kolinaa: jyväskyläläinen Seppo Paukku, 85, keilaa 177 pisteen keskiarvolla

Kun ohjattu liikunta ja kuntosalit ovat tauolla, on syytä suunnata ulos – katso vinkit kuvasarjasta

Litku Klemetti: ”Jotain tässä pitää tehdä" – Paikalliset muusikot miettivät, miten selviävät taloudellisesti lähikuukausina

Jyväskyläläinen Eveliina, 27, sai vertaistuesta voimaa endometrioosin kanssa kipuiluun

Monipolvinen työhistoria – niin voinee kaiketi sanoa

Yrittäjät tarvitsevat apua

Poliisi kaipaa havaintoja kahdesta Palokan autopalosta

Miten haluaisit edistää pyöräilyä Jyväskylässä?