Luonnollisen kauniit keskisuomalaisnaiset voivat nyt hakea Miss EW -kisaan

Aito kauneuskilpailu Miss EW on avattu hakijoille nyt jo neljännen kerran. Kilpailussa haetaan entisajan missikisan tuntua ja se järjestetään alusta loppuun perinteisiä kauneusihanteita sekä perinteitä kunnioittaen.

Kauneuskirurgiset toimenpiteet sekä näkyvät tatuoinnit ovat kisassa kiellettyjä. Edes hiusten pidennyksiä, irtoripsiä tai rakennekynsiä ei sallita.

Kilpailuun osallistuvan tulee lisäksi täyttää seuraavat ehdot: 18 vuotta täyttänyt, hyvämaineinen Suomen kansalainen sekä vapaa sopimuksista tai sitoumuksista, jotka rajoittaisivat osallistumista kilpailuun ja siitä mahdollisesti seuraaviin edustustehtäviin. Kisassa ei ole pituus- tai painorajoja.

Kisaan voi hakea nyt lähettämällä kuvallisen hakemuksen 31. maaliskuuta mennessä osoitteeseen hennapeltonen@missew.net. Kisan omistaa Keskisuomalaisessa viime vuonna liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista kirjoittanut tamperelainen Henna Peltonen, joka on tuttu myös tanssijana, mallina, juontajana ja fitnesskisaajana.

Semifinaali käydään 3. toukokuuta Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa Hämeenkyrössä. Kilpailun finalistit kuvataan kesän aikana. Luvassa on myös missikiertue sekä luonnollisesti finaali parhaille.

Miss EW -kisan järjestää Henna Peltonen. Kuva: Mainosstudio Sanna H.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viikonloppuna on taas tarjolla musiikkia jokaiseen makuun

Kortepohjan koulu muuttaa Voionmaankadulle

Juha Puura on työskennellyt kirjastomaailmassa liki neljä­kymmentä vuotta

Meno- ja kaasujalkaa vipattaa

Tikkakosken keskustassa on aina herkkulauantai – viimeksi kokeiltiin valkosuklaa-karpalokonvehtien toimivuutta

Muuan Mies laulaa yhtä lailla ruoanlaitosta kuin liikakalastuksesta – keikka lauantaina Mustassa Kynnyksessä

Puistojuhlien esiintyjiin täydennystä: Yhteisalbumin julkaisijat ja tuore kahden Emman voittaja

Egotripin Knipi selasi Spotifya eikä löytänyt nimellään juuri mitään – sooloalbumin julkaissut biisinikkari on Jyväskylässä keikalla perjantaina

Popparissa koetaan Nujakka ja Lutakossa nähdään Nyrkkitappelu – katso lista elävän musiikin keikoista

Haluatko prässätä livemaalaria? – Mika Pekkanen maalaa pääkirjastossa yleisön keskellä seuraavan kerran torstaina