Millaisen torialueen haluat Kuokkalan keskustaan?

Kuokkalan toria halutaan tulevaisuudessa ehostaa ja tehdä entistä viihtyisämmäksi. Alueella on käynnistynyt yleissuunnittelu, jonka pohjaksi kerätään toukokuun loppuun saakka asukkailta ideoita ja ajatuksia torin toiminnallisuuksien ja oleskelumahdollisuuksien parantamiseksi.

Torin lisäksi tarkastelussa ovat sen viereinen Lukkarinpuisto sekä torin liittyminen kirkon viereen rakentuvaan asuinkortteliin, Kuokkalan Kaloniin. Tavoitteena on, että alueesta muodostuu houkutteleva ja viihtyisä kokonaisuus.

Alustavasti on ideoitu, että torialueelle voisi tuoda vehreyttä uusilla puuistutuksilla ja muilla kasvillisuusalueilla. Kokonaan toria ei pureta ja rakenneta uudestaan. Esimerkiksi pintamateriaalit tulevat säilymään pääosin ennallaan, samoin torilla oleva kaivo. Torimyyntimahdollisuus säilyy myös tulevaisuudessa.

Oleskelu- ja toimintamahdollisuudet ovat tärkeä osa torin käyttöä ja näiden kehittämiseksi ja suunnittelun tueksi kerätään tietoa ja ideoita asukkailta 31.5. saakka avoinna olevan kyselyn avulla.

Nyt laadinnassa oleva yleissuunnitelma tulee valmistuessaan ohjaamaan tarkempaa viher- ja rakennussuunnittelua ja niiden jälkeen tapahtuvaa toteutusta. Suunnitelman arvioidaan valmistuvan syksyllä 2020 ja torin kunnostus ajoittunee vuosille 2023-2024.

Lisätietoa torin suunnittelusta sekä linkki, jonne voi jättää idean torin kehittämiseksi löytyy täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kevään pihabongauksen jälkeen on vuorossa pönttöbongaus

Harjulla treenataan yleisurheilua kuorolaulun tahdissa

Lutakonaukiolle kolme uutta terassia – Olutsatama-tiimi avaa OlutKontin

Espresso House laajentaa kävelykadulla ja pizzeria Pettola Lorenzo tuo pienen terassin Väinönkadulle

Desinfioivan suihkeen kohderyhmä vaihtui hetkessä teollisuudesta terveydenhuoltoon

Rantaraitin ulkokuntosalille valmistui uusia liikuntapaikkoja

Matkakeskus saa uutta ilmettä Niina Vehmaan valokuvataiteesta

Tänä vuonna Avoimet puutarhat-tapahtumaan voi tutustua myös etänä

Juhani Lillberg tuo taiteella iloa naapureille ja ohikulkijoille

Oletko kaivannut postiluukkuun Linkkien aikatauluvihkoa? Kesäaikataulu jatkuu poikkeuksellisesti elokuun loppuun asti