Nuorten näkemys Jyväskylän kaupunkiympäristöstä esillä valokuvanäyttelyssä

Joukko paikallisia nuoria on koonnut digitaalisen valokuvanäyttelyn, jossa he tutkivat suhdettaan Jyväskylän kaupunkiympäristöön.

Näyttely sekä aihetta käsittelevät tarinat ovat katsottavissa täällä.

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran koordinoima Kaikkien kaupunki! -hanke ja Jyväskylän kaupungin Nuorten Kuvasta Viestiksi -paja toteuttivat näyttelyn yhteistyössä kevään aikana.

Valokuvanäyttelyyn on koottu tarinoita ja valokuvia siitä, miltä nuorten valokuvaajien näkökulmasta näyttää esimerkiksi yksinäisyys, lähiluonto tai ihmisten kohtaamattomuus kaupungissa.

Projektissa hyödynnettiin osallistavan valokuvauksen menetelmiä.

− Kiertelimme Jyväskylää valokuvaten ja kuvista keskustellen. Nuoret tarkastelivat linssien läpi itselleen olennaisia ja tärkeitä teemoja, kuten yhteenkuuluvuutta, saavutettavuutta ja turvallisuutta, Kuvasta Viestiksi -pajan työvalmentaja Emma Ketonen kertoo.

Näyttelyssä nousee esille henkilökohtaisia aiheita, kuten yhteisöllisyyden puute ja lähiluonnon merkitys.

Yhteisöllisyyden puute on myös yksi näyttelyn voimakkaimmista viesteistä.

Valokuvausprosessin tarkoituksena oli tukea pajan tavoitteita, kuten valokuvausmenetelmien ja kuvallisen itseilmaisun kehittymistä. Samalla haluttiin kerätä myös ainutlaatuista kokemustietoa siitä, miten kaupunki- ja lähiympäristö näyttäytyy nuorille.

− Vaikka valokuvausprojekti on nyt päättynyt, niin seuraavaksi aiomme tavoittaa päättäjiä sekä kaupunkiympäristön suunnittelijoita ja keskustella heidän kanssaan näyttelyn tuloksista: miten esimerkiksi nuorten näyttelyssä korostuneet aiheet elävästä kaupunkitilasta, yhteisöllisyyden puutteesta tai lähiluonnon merkityksestä voitaisiin huomioida Jyväskylän kaupungin keskustasuunnittelussa paremmin, Kaikkien kaupunki! -hankkeen projektipäällikkö Jaakko Tuominen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kevään pihabongauksen jälkeen on vuorossa pönttöbongaus

Harjulla treenataan yleisurheilua kuorolaulun tahdissa

Lutakonaukiolle kolme uutta terassia – Olutsatama-tiimi avaa OlutKontin

Espresso House laajentaa kävelykadulla ja pizzeria Pettola Lorenzo tuo pienen terassin Väinönkadulle

Desinfioivan suihkeen kohderyhmä vaihtui hetkessä teollisuudesta terveydenhuoltoon

Rantaraitin ulkokuntosalille valmistui uusia liikuntapaikkoja

Matkakeskus saa uutta ilmettä Niina Vehmaan valokuvataiteesta

Tänä vuonna Avoimet puutarhat-tapahtumaan voi tutustua myös etänä

Juhani Lillberg tuo taiteella iloa naapureille ja ohikulkijoille

Oletko kaivannut postiluukkuun Linkkien aikatauluvihkoa? Kesäaikataulu jatkuu poikkeuksellisesti elokuun loppuun asti