Riihi-iltamat alkavat jälleen – kansanmusiikkia tarjolla neljänä keskiviikkona

Kulttuuriyhdistys Karkeen perinteiset Riihi-iltamat järjestetään taas elo- ja syyskeskiviikkoina Taavettilan Riihessä (Seminaarinkatu 15) seminaarinmäen kupeessa.

Riihi-iltamat tarjoavat tuoretta kansanmusiikkia neljän kokoonpanon verran 14., 21. ja 28. elokuuta sekä 4. syyskuuta.

Iltamat avaa 14.8. kantele-kitaraduo Aino & Miihkali. Kanteleensoittaja Aino Ruotasen uniikin, rytmisen soittotavan, ja Miihkali Jaatisen taiturimaisen kitarismin yhdistelmä vievät mukanaan mielikuvitukselliseen maailmaan, jossa kielet helisevät, eikä rytmeissä säästellä.

Riiheen 21.8. saapuva Holopainen/Ojajärvi on viulisti Maija Holopaisen ja haitaristi Juska Ojajärven tuore duo, joka soittaa Riihi-iltamissa toisen yhteisen konserttinsa. Musiikissa kuuluvat soitinten monipuoliset sävyt sekä improvisaation henki. Luvassa on ainakin pohjoismaista pelimannimusiikkia, ripaus klezmeriä, muutama laulu, ja tästä inspiroituneita omia sävellyksiä.

28.8. Riihessä esiintyy jyväskyläläislähtöinen, viime vuosina enimmäkseen duona esiintynyt Slack Bird, joka soittaa Riihi-iltamissa tämän vuoden ainoan trio-keikkansa Suomessa. Yhtyeen jousimestari Hanna Järvi palaa takaisin igilin ja viulun varteen pitkän tauon jälkeen. Luvassa on vanhoja ralleja, uudempia lauluja trio-sovituksina sekä improvisaatiota. Musiikki yhdistää Appalakkien banjoperinteet, suomalaisen kansanmusiikin ja punkin, jota synkkä haitaridrone ympäröi.

Iltamat paketoi 4.9. jyväskyläläislähtöinen, neljän ammatikseen laulavan naisen lauluyhtye Veshtitsi. Nimi on bulgariaa ja tarkoittaa ”akkoja”. Yhtye keskittyy kansanmusiikkiin eri puolilta Eurooppaa Karjalasta Ruotsiin ja Brittein saarilta Bulgariaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mies yritti varastaa keskustan kaupasta vaatteita – tehnyt omaisuusrikoksen vuoden aikana jo 13 kertaa

"Miksei saa jotain homoalennusta, koska olemme muka niin erikoisia" – Jyväskylän Priden kulkue ja pääjuhla järjestetään lauantaina 24.8.

”Näen ihmisissä kauneutta, jota he eivät itse näe” – Aistillisilla boudoir-kuvilla voi kehittää armollisempaa asennetta

Etsintäkuulutus: Bongaa koralliorakas ja auta tutkijoita – oma rakas sienipaikka ei paljastu

Lampaat tekivät Jyväskylässä kesällä sen, mihin ihmiset eivät ole pystyneet

Kolumni: Kaapissa elämistä

Keski-Suomen kasvu hyytyi alkuvuodesta

Asmalammen kioskin tulipalosta kaivataan vihjeitä

Riihi-iltamat alkavat jälleen – kansanmusiikkia tarjolla neljänä keskiviikkona

Hemingway'sin klubi-illat saavat jatkoa – Maustetytöt aloittaa, Miljoonasade-tribuutti lopettaa