Rock In The City -tapahtumaan tuleva Pelle Miljoona on edelleen punkkari, mutta ei halua varsinaisesti julistaa mitään

– Tämän ikäisenä en oikeastaan halua julistaa mitään. Varsinaisia protestilauluja ei tulevalla levyllä ole, Pelle Miljoona, 64, toteaa musiikin pauhatessa taustalla.

Hän treenaa uuden kokoonpanonsa kanssa uutta tuotantoaan. Tarkoitus on julkaista syksyllä ainakin pari singleä ja keväällä kokopitkä albumi.

– Mutta kyllä mä edelleen olen punkkari, enkä kaihda mitään aiheita. En vaan halua miettiä, mitä vastaan mikäkin päivä olisin.

Pelle intoilee uudesta kokoonpanostaan, jolla ei ole vielä nimeä: myös Pelle Miljoona Unitedissa vaikuttava Veli-Pekka Oinonen soittaa kitaraa, Tero Siitonen bassoa ja Repa Rantsila rumpuja.

– Teron kanssa olemme soittaneet paljon joskus 80–90-luvulla. Repa taas lähti aikoinaan Smackin kanssa Los Angelesiin ja on nyt palannut, yli 30 vuoden jälkeen. Aivan mieletön rumpali, hän hehkuttaa.

Bändi treenaa Pelle Miljoonan kotikonnuilla Lapinjärvellä. Hänellä on edelleen asunto myös Helsingin Kalliossa, mutta viikonloppujen kuluessa tien päällä ja keikkalavoilla kaupungin säpinä ei houkuttele.

– Aivan luksusta, kun saan olla luonnon äärellä. Nykyään arvostan maalaiselämää, rauhaa ja metsää.

Suomirockin ja punkin konkari on pysynyt ja pysyy edelleen aktiivisena. Viime vuonna hän teki muun muassa alkuperäisen Pelle Miljoona Oy:n kanssa 40-vuotisjuhlakiertueen ja uuden levyn. Keväällä Pelleltä ilmestyi viidestoista romaani Aquariuksen poika.

Samaan aikaan kun Pelle Miljoona työstää uutta musiikkia uudella kokoonpanolla, hän kiertää United-yhtyeensä kanssa Suomea muun muassa osana Rock in the City -festareiden esiintyjäkaartia.

Yhdeksällä paikkakunnalla kiertävä Rock in the City vietetään Jyväskylän Lutakonaukiolla 9.–10.8.

– Hyvä, että tällainen festari tuodaan kaupunkien ytimeen. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluavat kuunnella nimenomaan rockia. Näillä festareilla on ollut mukavan intiimi, urbaani tunnelma, Pelle Miljoona kuvailee.

Yleisöissä näkyy usein uskollisia faneja vuosikymmenten takaa. Se lämmittää mieltä.

– Joka kaupungissa on entisiä faneja, joista on sittemmin tullut ystäviä. Bonuksena on tietysti nuoret kuuntelijat. Monet ovat ehkä käyneet mutsin ja faijan levyhyllyllä. Se on kiva fiilis, kun soihtu kulkee.

Pelle Miljoona on kiertänyt festareilta 70-luvulta asti ja toteaa, että rakennustelineistä kyhätyistä, huojuvista lavoista on tultu huimasti eteenpäin. Samalla yleisö on muuttunut vaativammaksi.

– Äänentoisto paukkui ja kiersi. Mutta oli niissä oma fiiliksensä, Pelle muistelee huvittuneena alkuaikojen festarikokemuksiaan.

– Mutta soittaminen on edelleen samaa. Lavalla pitää olla asenne kohdallaan ja hyvä fiilis muiden soittajien kanssa. Ja lavalla todella herää, vaikka välillä väsyttäisikin.

Keikoilla hän haluaa jakaa positiivista energiaa.

– Mieluummin sitä kuin depressiota, vaikka aika hurjia aikoja eletäänkin. Tai ehkä juuri siksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mies yritti varastaa keskustan kaupasta vaatteita – tehnyt omaisuusrikoksen vuoden aikana jo 13 kertaa

"Miksei saa jotain homoalennusta, koska olemme muka niin erikoisia" – Jyväskylän Priden kulkue ja pääjuhla järjestetään lauantaina 24.8.

”Näen ihmisissä kauneutta, jota he eivät itse näe” – Aistillisilla boudoir-kuvilla voi kehittää armollisempaa asennetta

Etsintäkuulutus: Bongaa koralliorakas ja auta tutkijoita – oma rakas sienipaikka ei paljastu

Lampaat tekivät Jyväskylässä kesällä sen, mihin ihmiset eivät ole pystyneet

Kolumni: Kaapissa elämistä

Keski-Suomen kasvu hyytyi alkuvuodesta

Asmalammen kioskin tulipalosta kaivataan vihjeitä

Riihi-iltamat alkavat jälleen – kansanmusiikkia tarjolla neljänä keskiviikkona

Hemingway'sin klubi-illat saavat jatkoa – Maustetytöt aloittaa, Miljoonasade-tribuutti lopettaa