Seiska: Jyväskyläläismissi Erika Helin viihtyy nakuna – Katso tuoreet rantakuvat!

Jyväskyläläisenä Miss Suomi 2018 -finaalissa julkisuuteen ponnahtanut Erika Helin, 25, kertoo uusimmassa Seiskassa viihtyvänsä nakuna.

Nykyisin Helsingissä asuva Helin kertoo lisäksi hakeutuneensa loppukesästä Portugalin Playboy-lehden rohkeisiin alastonkuviin, koska katsoo “vartalonsa tehdyn rohkeita kuvia varten”. Kuvat julkaistaan marraskuun numerossa.

– Kuviin suostuminen tuntui luonnolliselta, sillä koen vartaloni olevan tehty rohkeita kuvia varten. Olen haaveillut lehdessä poseeraamisesta jo vuosia, mutta haave sai odottaa sen aikaan, kun osallistuin missikilpailuihin, Erika Helin kertoo Seiskassa.

Helin ei voi enää osallistua kauneuskilpailuihin Suomessa tai maailmalla, koska useimpien kisojen ehtona on, että kilpailija ei saa olla poseerannut alastonkuvissa.

Alastomuus ei Seiskan mukaan ole koskaan ollut Helinille ongelma.

– Viihdyn nakuna. Voisin tässä ravintolan terassillakin olla yläosattomissa, mutta siitä saattaisi tulla sanomista, Helin kertoo Seiskalle Turkin lämmössä.

Erika Helin on kertonut Istanssa, miten ihanaa oli kuvata Turkissa lämpöisessä merivedessä. Kuva: Kotialbumi

Keskisuomalaisen kuvakilpailussa kesällä poseerannut Helin julkaisi Instagram-tilillään kesällä myös otoksen, jossa istui laiturin nokassa pelkässä bikinien alaosassa. Sijainniksi Helin oli tuolloin laittanut Tuomiojärven kotikaupungissaan Jyväskylässä.

Keskisuomalaiselle Erika Helin kertoo nyt, että uusista kuvauksista ei ole sovittu. Hän kuitenkin haluaa jatkaa valitulla tiellä tavoitteena se kaikkein halutuin, eli Yhdysvaltain Playboy.

– Oodtan, että marraskuun lehti ilmestyy ja saan kuvat itselleni. Sen jälkeen on tarkoitus avata keskustelut seuraavista kuvauksista. Päätavoitteena on USA. Kerron aina asioista vasta sitten, kun ne on lyöty lukkoon, Erika Helin sanoo.

Erika Helin viihtyy bikineissä mutta on valmis myös alastonkuviin. Kuva: Kotialbumi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Miss Jyväskylä -kisan osanottajan kaverit kauhistelevat tämän rohkeita somekuvia

Jyväskylässä jazzmusiikin superviikonloppu – perjantaina aloitetaan Popparista ja sunnuntai päätetään Siltasaliin

Kolumni: Uskomattomat elämät ympärillämme

Jyväskylä on vankka tapahtumakaupunki

Pue päällesi ruma joulupaita, niin saatat voittaa kisassa palkinnon – Karaokebar Helmessä karkotetaan kaamosta torstain ilmaistapahtumassa

Mies ajoi humalassa kaksi alaikäistä lasta kyydissä

Arttu Wiskarin elämänmakuiset hitit soivat Himoksella

Antti Ketonen Jyväskylässä joulukiertueella: "Mahtavaa päästä esiintymään NollaKakkosten kanssa"

Jyväskylän yläkaupunki sai kioskin, joka nostaa alakulttuuria ylös – esille pääsevät vähemmän tunnetut artistit

Suomipunkin legenda Maukka Perusjätkä ja kuuluisa Partner-moottorisaha esiintyvät Jyväskylässä