Sointu Borg on yrittäjä ja somekaunotar, joka tekee gradua "ohjelmistorobotiikan hyödyntämisestä hankinnan prosessien automatisoinnissa"

Sointu Borg, 27 on kaunis nainen, jonka Instakuvat keräävät paljon seuraajia, yli 20 000. Ei ihme, että nainen on tehnyt promootio- ja emännöintialan töitä jo kymmenen vuotta. Myös hänen yrityksessään työntekijät ovat edustavia.

– Perustin uuden osakeyhtiön tämän vuoden huhtikuussa. Yrityksen nimi on Viphost Finland Oy. Olen kunnianhimoinen uutta yritystäni kohtaan ja haluan vuosien saatossa kehittyä omassa skenessäni Suomen parhaimmaksi. Koska yritys on tuore, töitä on paiskittava varmasti useampi vuosi, ennen kuin toiminta nousee haluamalleni tasolle. Mutta en ole ikinä pelännyt kovaa työntekoa.

Viphostista voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin VIP-emännöintiä, yritysjuhlien ja -tilaisuuksien emännöintiä, messuemäntiä sekä vaikkapa mainosmalleja.

– Ideana on työllistää yrityksen kautta myös muita alan freelance-tekijöitä. Yritystoiminta onkin lähtenyt hienosti käyntiin.

Sointu Borg on itsekin tehnyt mallin töitä freelancepohjaisesti, mutta enemmänkin harrastusmielessä.

– Ammattimallit ovat asia erikseen. Minulle kuvattavana oleminen on aina ollut enemmänkin mukava harrastus.

Sointu Borg on itsekin tehnyt mallin töitä. Kuva: Esa Piiroinen
Tällä hetkellä Borg viimeistelee pro gradua. Tutkielman aiheena on "ohjelmistorobotiikan hyödyntäminen hankinnan prosessien automatisoinnissa".

– Sen jälkeen on enää yksi tentti keväällä ja valmistunkin näillä näkymin huhti–toukokuussa ekonomiksi Turun kauppakorkeakoulusta.

– Gradun kirjoittamisen ohella keikkailen aktiivisesti ympäri Suomea emännöinnin ja promootioiden parissa. Se on loistavaa vastapainoa tieteelliselle kirjoittamiselle. Rakastan kohdata uusia ihmisiä ja olen luonteeltani todella puhelias ja sosiaalinen. Tästä on hyötyä ammatissani. Tykkään olla tehokas ja aikaansaava ja minua harvoin näkee paikoillani. Olenkin ehkä jollain asteella levoton sielu.

– Tykkään myös heittää vitsiä itsestäni enkä ota asioita aina niin vakavasti. Elämää pitää elää pilke silmäkulmassa, Sointu Borg sanoo.

Jyväskylässä Borgilla on muutama nuori nainen, jotka tekevät hänen kauttaan keikkoja. Borgin yritys oli lisäksi viime kesänä emännöimässä Jyväskylässä Suomipop-festivaalien VIP-aluetta.

Seuraa Sointu Borgia Instagramissa: @sointuorvokki.

Sointu Borgilla on firmansa suhteen kovat odotukset. Kuva: Esa Piiroinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Onkinenkaan ei enää ongi jäällä – Pilkkikausi jäi tavanomaista lyhyemmäksi

Iso joukko lasten- ja nuortenkirjailijoita järjestää virtuaaliset kirjallisuusfestarit

Kolumni: Rahanpalvonta

Laukaassa jossain hiton haudalla

Puusaunat on kielletty, pipo syttyi palamaan ja pihalla on Harrikka – Lue, miten Surkkarin lukijoita on huijattu aprillipäivänä

Gallup: Onko sinulla tai perheelläsi jokin erityinen pääsiäisperinne? Kerro se meille!

Jyväskylä voi menettää parissa kuukaudessa 20 miljoonaa euroa

Kerro, miten sinua on juksattu aprillipäivänä

Kun se on nyt hän

63 vuotta keilojen kolinaa: jyväskyläläinen Seppo Paukku, 85, keilaa 177 pisteen keskiarvolla