Steve 'n' Seagulls rantautuu Keski-Suomeen – Yhtye jää tauolle tekemään levyä

Ulkomailla ahkerasti keikkaileva, keskisuomalaistaustainen bluegrass-metal-yhtye Steve 'n' Seagulls lopettaa vuoden 2019 mittavaan kiertueeseen kotimaassaan. Sen jälkeen yhtye jää levytystauolle.

Juuri seitsemänneltä Pohjois-Amerikan kiertueelta kotiutunut remuremmi piipahtaa vielä viikon minikiertueen verran Ranskassa, josta rantautuu Suomen keikkapaikkoihin reiluksi kahdeksi kuukaudeksi.

Keski-Suomessa yhtye esiintyy 1. marraskuuta Laukaassa Peurungassa, 9. marraskuuta Hankasalmella Revontulessa sekä 20. joulukuuta Lutakossa Jyväskylässä.

Yhtye aloitti kolmannen levynsä Grainsville-nimeä kantavan kiertueen Pohjois-Amerikasta loppukesällä 2018. Puolitoistavuotiseksi venähtänyt kiertue on vienyt yhtyeen Pohjois-Amerikkaan kolmesti sekä klubi- ja festivaalikeikoille ympäri Eurooppaa.

Loppuvuoden keikkojen jälkeen yhtye jää parin kuukauden tauolle äänittämään neljättä albumiaan Studiotauon jälkeen suuntana on uusi alue, kun lokit lentävät Oseanian suuntaan.

Steve 'n' Seagulls -yhtye nousi laajempaan tunnettuuteen Youtube-videoidensa myötä kesällä 2014. Sittemmin yhtyeen kaikki levyt ovat nousseet muun muassa Billboardin albumilistoille ja Suomen viralliselle albumilistalle. Yhtyeen videot ovat keränneet yli 200 miljoonaa katsontakertaa Internetissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Nyt on aika äänestää Jyväskylän kauneinta näyteikkunaa

Kolumni: Myötätunnolla muutokseen

Joulusirkus on nyt aivan sekaisin

Antti Reinin mainoksiksi tarkoitetut eroottiset novellit juuttuivat sensuuriin

Jyväskylän kaupunginkirjastosta voi pian lainata myös JYPin kausikorttia

Keski-Suomi juhlii Suomen itsenäisyyttä perinteisesti – katso tapahtumien aikataulut tästä

Ratinan stadionin jo liki loppuunmyynyttä Hassisen Konetta odotellessa – Ismo Alanko Himoksessa lauantaina

Kuka on joulupukkina? Osallistu kisaan ja voit voittaa joulukinkun

Ajokiellossa oleva mies ajeli huumeissa ja valehteli poliisille henkilötietonsa

Ressu Redford sanoitti hittinsä "Älä mee" 40 asteen kuumeessa