Tiina Keskitupa-Smith muutti ulkomaille 18-vuotiaana – Ura urkeni alastonmallina Yhdysvalloissa

T iina Keskitupa-Smith, 35, on kavunnut Joensuun Ylämyllyltä kilpaillun alan huipulle.

Tiina Keskitupa-Smith, 35, toteuttaa unelmaansa Yhdysvalloissa. Hän on freelancemalli, joka tekee muotia, sekä on glamour-, nude- ja eroticmallina. Enimmäkseen hän toimii alaston- ja eroottisena mallina. Hän ottaa itsestään kuvia ja videoita ja tekee joskus myös taustanäyttelijän töitä.

– Poseeraan myös taiteilijoille. Aloitin mallina vuonna 2010, kun asuin Lontoossa. Kun olen Suomessa käymässä niin keikkailen myös siellä. Olen myös kerran viikossa töissä taidegalleriassa. Maalaan itsekin.

Omasta mielestään Keskitupa-Smith, joka on lähtöisin Joensuun Ylämyllyltä on jo saavuttanut Yhdysvalloissa ensimmäiset tavoitteensa.

– Nyt pitää asettaa uudet tavoitteet, kun melkein kaikki on jo saavutettu. Mutta ylös- ja eteenpäin!

Nainen asuu San Diegossa, Kaliforniassa, parin tunnin ajomatkan päässä Los Angelesista etelään.

– Muutin pois Suomesta pari kuukautta sen jälkeen kun täytin 18. Menin ensin Englantiin opiskelemaan ja jäin niille teille. Yhdysvalloissa olen asunut vuodesta 2013. En ole palaamassa Suomeen muuten kuin vierailemaan. Olen nyt jo Yhdysvaltain kansalainen.

Keskitupa-Smithin perhe äiti, isä, sisko ja veli sekä muut sukulaiset asuvat edelleen Ylämyllyllä.

Hyviä puolia amerikkalaisuudesta on kuulemma paljon.

– Laitoin hintani ylös, kun tulin tänne, eli täällä on parempi palkka kuin muualla. Aina hyvä sää on myös plussaa, ei tarvitse kylmässä kuvata. Täällä on paljon kilpailua, mutta kukaan ei ole kuin minä, Tiina Keskitupa-Smith sanoo.

Uusimmat

Oluen tilaamisesta tullut riita johti nyrkiniskuun

Lutakossa ja Kivistön työväentalolla ovipumppu on kovilla – katso viikon keikat ja muut musiikkitapahtumat Jyväskylässä

Ensiesitys: Toivo Susi ja #74100-yhtye kuvasi musiikkivideon Euroopan syvimmässä kaivoksessa – "Kun pään päällä on lähes 1500 metriä maata, tulee todella pieni olo"

Moniin maihin tarvitaan rokotteet, jotka saattavat maksaa enemmän kuin lentoliput

Lohikosken mystiset kontit olivat lähdössä Afrikkaan – sitten loppuivat rahat

Pitäisikö olla huolissaan?

Bändi­kilpailujen nousu ja tuho – saako kisoista väärän kuvan musiikkimaailmasta?

JKL Metal Festival pisti isomman vaihteen silmään ja muutti Tanssisali Lutakkoon – luvassa monipuolisesti raakaa mäiskettä

Ostoskärryjen tai ravintolan ruoka-annoksen tarkkailu on lihaville arkipäivää

Rantapaini siirtyy Jyväskylässä historiallisesti sisätiloihin