Tommi Soidinmäen vilkas kesä: Sunnuntaina käynnistyy Ansa ja Tauno -näytelmä, Tangomarkkinoilla tuttu tuomari pukeutuu Jyväskylässä suunniteltuihin ilta-asuihin

Jyväskyläläisen laulaja-näyttelijä-yrittäjä Tommi Soidinmäen kesä on yhtä kiireinen kuin miehen kaikki muutkin vuodenajat. Ja sen jälkeen tulee syksy, joka siis luonnollisesti on ohjelmaa täynnä.

Nyt sunnuntaina 30. kesäkuuta Soidinmäki on mukana Ansa ja Tauno -musiikkinäytelmässä, joka pyörii Karstulassa Wanhoissa Wehkeissä, Laukaan Savion lavalla sekä Salmen lavalla Jäppilässä 18 näytöksen verran. Soidinmäen vastanäyttelijänä on Eeva Saarenpää.

Heinäkuun puolivälissä Soidinmäki esiintyy Seinäjoella Tangomarkkinoilla, vuoden 2004 tangokuningas kun on. Esiintymistä oleellisempaa ehkä on, että Soidinmäki saa tapahtumassa esille myös vaatesuunnitteluaan.

– Tuomaristoon kuuluva Tarja Närhi kantaa kahta vaatettamme finaaliviikonloppuna. Torstaina hänen yllään on asuste, josta olen oikein ylpeä, koska siinä on paljon brändimme tunnusmerkkejä. Se on rohkea ja Tarjan persoonaa mukaileva, Soidinmäki sanoo.

Miehen vaatesuunnittelupartneri on Iina Naumanen. Jyväskylässä pitkään radiotoimittajana työskennellyt Närhi kantaa Seinäjoella iltapukua sekä housuiltapukua.

Heinäkuun lopussa alkaa Ränssin Kievarissa Jyväskylässä Kuka nyt soittaa -musiikkinäytelmän esitykset, joita on 14. Kyseessä on trilogian viimeinen osa. Soidinmäen kanssa lavalle nousee jyväskyläläinen tangokuningatar Saija Tuupanen.

Lokakuussa Soidinmäki esiintyy edesmenneen Reijo Taipaleen kunniaksi järjestetyissä muistokonserteissa, mikä on miehelle erityisen tärkeää.

– Muistan yhä, kun Reiska tuli minua onnittelemaan heti kruunaukseni jälkeen. Hieno mies.

Minikonserttisarjassa, joka ei yllä Jyväskylään asti, esiintyy myös Saija Tuupanen.

"Omimmillaan" Soidinmäki on marraskuussa Salossa Provinssiteatterissa, jossa mies esiintyy Soidinmenot-revyyssä. Kyseessä on paikan juhlavuoden kohokohta, joka käsittää 17 esitystä. Esitys on kirjoitettu suoraan Tommi Soidinmäen persoonaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tikkakosken keskustassa on aina herkkulauantai – viimeksi kokeiltiin valkosuklaa-karpalokonvehtien toimivuutta

Muuan Mies laulaa yhtä lailla ruoanlaitosta kuin liikakalastuksesta – keikka lauantaina Mustassa Kynnyksessä

Puistojuhlien esiintyjiin täydennystä: Yhteisalbumin julkaisijat ja tuore kahden Emman voittaja

Egotripin Knipi selasi Spotifya eikä löytänyt nimellään juuri mitään – sooloalbumin julkaissut biisinikkari on Jyväskylässä keikalla perjantaina

Popparissa koetaan Nujakka ja Lutakossa nähdään Nyrkkitappelu – katso lista elävän musiikin keikoista

Haluatko prässätä livemaalaria? – Mika Pekkanen maalaa pääkirjastossa yleisön keskellä seuraavan kerran torstaina

Kolumni: Muistomme muiden käsissä?

Lomaviikko tietää suunnittelua

Koiramossa koirat saavat tassuhierontaa ja trimmausta sekä pääsevät rauhoittumaan "sviitteihin" – yrityksen taustalla on JYPin ex-toimitusjohtaja

Anna kertoo yhä siskonsa kuolleen tapaturmassa – todellisuus on aivan toinen