Tumsii Käyhkö rakastaa kahta työtään – "Thaimaassa ollaan kynsitrendeissä 2–3 vuotta Suomea edellä"

Tumsii Käyhkö tuli Thaimaasta Suomeen ja Jyväskylään ensimmäisen kerran vuonna 1988 ja ihmetteli keväisiä puita. Miksi puissa ei ole lehtiä? Seuraavalla kerralla hän ihmetteli kesäyötä, että miten voi olla valoisaa, vaikka on puolenyön aika.

Suomeen hänet toi rakkaus. Hän kertoo hymyillen, että miehensä Jukka on 30 yhteisen vuoden jälkeen tärkein syy asua Suomessa.

Tumsii Käyhkö pääsi Suomessa töiden alkuun ollessaan töissä kymmenen vuotta Pirkko ja Raimo Rahkila-Rissasen maustealan yrityksessä.

– Minä kiitän heitä, sillä he opettivat minulle paljon. Sain vuosien jälkeen allergian ja jouduin lopettamaan työni siinä yrityksessä. Pääsin opiskelemaan myyjän ammattia ja sain hyvän harjoittelupaikan Kuokkalan S-Marketista. Kiitos myös kauppias Petri Ahapaiselle, joka antoi minulle marketista vakituisen työpaikan.

– Myöhemmin sain siirron Mestarin Herkkuun, kun muutimme Kuokkalasta keskustaan, Käyhkö kertaa kuluneita vuosia.

Kuokkalassa työkaverit huomasivat, että Käyhkö on taitava käsitöiden tekijä. He sanoivat hänelle, että sinun pitää alkaa tehdä rakennekynsiä.

– Rakennekynnet tulivat muotiin silloin. Aloin kokeilla niitä itselleni, ja seuraavana vuonna kävin koulua Thaimaassa. Perustin jo Kuokkalassa kotiini yrityksen, jossa tein rakennekynsiä. Minulla on työhuone myös nykyisessä kodissamme. Nykyisin teen myös esimerkiksi ripsien pidennyksiä ja kestopigmentointeja. Rakastan työtäni kaupassa ja tätäkin työtä.

Kiitoksen Käyhkö antaa miehelleen, joka on auttanut yritykseen liittyvissä asioissa ja esimerkiksi työtilan rakentamisessa.

Osa asiakkaista on pysynyt samana 15 vuotta. Lama-aika näkyi myös asiakkaiden määrässä, mutta osa on myös palannut takaisin, jos on ollut välillä taloudellisesti tiukempaa.

– Minusta on mukavaa myös olla asiakkaiden kanssa. He ovat kuin ystäviä. Juttelemme paljon asioista, ja haluan luoda työtilaan hyvän ilmapiirin.

Tumsii Käyhkö pyrkii käymään kotimaassaan noin kerran vuodessa. Hän käy siellä yleensä myös 3–4 päivän kurssilla, jossa hän oppii uusimmat asiat kynsien laittamisesta.

– Thaimaassa ollaan trendeissä 2–3 vuotta Suomen edellä. Jukka sanoo välillä, että onko aina pakko käydä kurssilla, kun käymme Thaimaassa. Opin kuitenkin kursseilla aina jotain uutta.

Muistellessaan alkuaikojaan Suomessa Käyhkö kertoo, että välillä oli ikävä kotimaahan. Kun kirjoitti kirjeen, vastaus saattoi tulla 2–3 viikon päästä. Puhelut olivat hyvin kalliita ja niitä pystyi soittamaan harvoin.

– Nyt on helpompi pitää yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin. Voimme vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia vaikka päivittäin. Minulla on nyt Suomessa perhe, ystävät ja työkaverit, ja haluan asua täällä.

Käyhköjen kodissa näkyy thaimaalainen kulttuuri ja buddhalaisuus vahvasti. Kodissa on paljon esineitä, joilla on symboliikkaa, ja niillä on tärkeä merkitys Tumsiille. Työhuoneessa hänellä on esimerkiksi kolme toista etutassua heiluttavaa kissaa.

– Kissa tuo onnea. Se lähettää tassun heilautuksella onnea toiselle, Käyhkö kertoo kissan merkityksen.

Uusimmat

"Tikkakosken mannekiini" kerää katseita Instassa

Tiesitkö nämä asiat opaskoirasta?

Neljät messut kerralla Jyväskylässä 27.–28. huhtikuuta

Jonna Mäkinen kisaa pääsiäisenä Miss Hot Rod 2019 -tittelistä – Jyväskyläläiskaunotar aikoo hurmata tuomariston olemalla "näyttävä ja seksikäs"

Kun kenestäkään ei enää tehdä luuseria – koulukiusattu tuo oman kokemuksensa nuorille

Riemun kiljahduksia ja karvaita pettymyksiä

Kolumni: Vakava pila

Juopunut mies ei päässyt ravintolaan, kävi kiinni järjestyksenvalvojaan

"Miehiltä kehuja, naiset ovat hiljaa"

Jyväskyläläisen rytmimusiikin veteraanibändi muistelee kahta viime vuonna poisnukkunutta perustajajäsentään kiirastorstaina – ovella ei kannata vilauttaa OAJ:n jäsenkorttia