Viikonloppuna Paviljongissa on romantiikkaa ja pukuloistoa

Keski-Suomen oma häätapahtuma Suomen Häämessut koetaan lauantaina 16.2.

Keski-Suomen oma häätapahtuma Suomen Häämessut koetaan taas lauantaina 16. helmikuuta. Jyväskylän Paviljongissa. Luvassa on tuttuun tapaan muun muassa lukuisia näytteilleasettajia, The National Wedding Show -häämuotinäytös sekä tietoiskuja.

Tapahtumassa nähdään myös Bridal Fitting, joka tuo kansainvälisten pukuvalmistajien puvut morsianten sovitettavaksi sekä messuvieraiden ihasteltavaksi.

Kansainvälisten pukuvalmistajien lisäksi lavalla nähdään suomalaisten suunnittelijoiden töitä niin Jyväskylästä kuin Helsingistäkin.

Tänä vuonna tapahtumassa nähdään myös neljän valokuvaajan järjestämä yhteinen häävalokuvanäyttely, jossa on esillä laajasti dokumentaarisia kuvia, potrettikuvia sekä huomenlahjakuvia. Näyttelyn toteuttajia ovat Anssi Lepikko, Arto Tapio, Jussi Koskela ja Ville Kotimäki.

Tämän lisäksi sulhasia hemmotellaan miesten muotinäytöksellä.

Suomen Häämessut järjestetään Jyväskylän ohella myös Oulussa.

Uusimmat

Jyväskyläläisille tarjolla uusi paikkakunnan olut

Lauantaina Viitaniemessä pääsee ensin luistelemaan ja sitten jäädiskoilemaan

Tätä Anssi Kela ei ole tehnyt 18 vuoteen

Perinteistä häävalssia ei tanssita enää monissakaan häissä

Pohjois-Irlannin rockylpeys Therapy? aloittaa Suomen kiertueensa Jyväskylästä – katso kooste ensimmäistä kertaa Keski-Suomeen saapuvan bändin musiikkivideoista

Ihan sama, missä järjestyksessä oluet ja viinit juot – krapula tulee kuitenkin

Jyväskyläläinen vaatemerkki hyppää mukaan e-urheiluun

Ilmainen porno palasi Suomen televisioon – tästä on kyse

Nuoret töihin tai koulutukseen

Kolumni: Lapsikielteisyyttä vai alkoholi­ongelmien ennaltaehkäisyä?