Kolumni: Asumisen taidot

Luulisi, että jokainen meistä osaa asua. Nukkuminen, ruuanlaitto, syöminen ja telkkarin katselukin sujuu varmasti monelta, mutta asumiseen kuuluu myös paljon muuta.

Toisten mielestä riittää, kun enimmät imuroi kerran viikossa, ja ehkä kerran kuussa pestään lattiat ja pölyt vähän harvemmin. Itse pidän viikkosiivousta ehdottoman hyvänä, sillä puhdas ja järjestyksessä oleva koti on viihtyisä, pitää pinnat kunnossa ja on sisäilmaltaan terveellisempi. Ja toisaalta taas valtaville suursiivouksille vaikkapa jouluna ei ole tarvetta, kun koti pidetään kuosissa säännöllisellä ylläpitosiivouksella.

Perussiivous jollakin tavalla yleensä sujuu, mutta kotona lymyää paljon muutakin huollettavaa. Itse olen erityisesti nuorten kanssa toimiessa huomannut, etteivät esimerkiksi rasvasuodatin, nukkasihti ja hajulukko kuulu monenkaan sanavarastoon. Eipä näitä kohteita sitten ole varmaan juuri siivottukaan.

Toki kotoa pitäisi oppi asumiseen tulla, mutta aina se ei suju näin. Ensimmäisessä omassa kodissa ne opit ja rutiinit on otettava haltuun, ja tässä voisi meidän kotitalousjärjestöjen lisäksi esimerkiksi vuokran­antajat tulla apuun.

Luulisi myös vuokranantajaa, oli se sitten yksityinen tai yhtiö, kiinnostavan asunnon kunto. Jos yhtään oman omaisuuden arvon säilyminen kiinnostaa, suosittelen käymään vuokralaisen kanssa asumisen perusasiat läpi jo ennen muuttoa. Muutakin kuin sen, että ei meluta saa, kun ylämummo ei tykkää.

Yleisimpiä heitteille jääviä kohteita ovat juuri nuo edellä mainitut tuntemattomat termit. Liesituuletin on yksi niistä kodinkoneista, joita ei usein tule puhdistettua. Pesuväli on ehdottomasti liian pitkä, jos suodattimesta alkaa tippua rasvaa liedelle.

Suodattimeen kertyvä rasva hankaloittaa ilman kulkua hormissa ja aiheuttaa palovaaran. Jos rasvasuodatin on metallinen, sen voi pestä kuumassa astianpesuaineliuoksessa tai astianpesukoneessa, jos siitä on maininta käyttöohjeissa.

Myös tiskikoneen siivilöiden ja säiliöiden puhdistus tahtoo jäädä siihen hetkeen, kun ongelmia jo on, sama koskee myös pesukonetta ja kuivausrumpua. Joten jospa ottaisi tavaksi muutaman kuukauden välein tarkistaa tilanteen. Ällöttävä lattiakaivojen pesu tai hajulukon puhdistuskin tahtoo jäädä.

Homma ei ole enää ollenkaan niin ällöttävää, kun sen tekee säännöllisesti esimerkiksi neljä kertaa vuodessa. Eikä se johdu siitä, että tasaisella tahdilla hommaan tottuu, vaan siitä, että puoliksi maatunutta putsattavaa ei ole niin paljon.

Kylmäkalusteiden imurointi laitteen takaa on myös tärkeä muistaa ainakin kerran vuodessa, jotta kertynyt pöly ei aiheuta palovaaraa.

Asumisen taitoihin liittyy kysymys, jonka joka vuosi tähän aikaan saan. Miten poistan steariinitahrat liinasta tai housunlahkeista?

Liekö pikkujouluista palatessa tullut potkaistuksi ulkotulesta steariinit lahkeille, mutta olkaapa hyvät.

Anna steariinin jähmettyä ja raaputa kovettunut steariini pois. Imeytä loput rasvasta silittämällä imukykyiseen paperiin tai kankaaseen. Käsittele tahrakohta vielä tarvittaessa tahranpoistoaineella ja pese lopuksi hoito-ohjeen mukaan.

Joulusiivotonta joulunodotusta kaikille!

Kirjoittaja on Keski-Suomen Martat ry:n toiminnanjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.