Kolumni: Ennakkoluulojen koston pojan paluu II

Kolumnistin pestini Suur-Jyväskylän Lehdessä alkoi lähes puolitoista vuotta sitten. Ensi töikseni valitin keski-ikäisten käytöstavoista ja erityisesti vanhempien aikuisten verkkokäyttäytymisestä.

Nyt kun eduskuntavaalit ovat ohitse, voi tilanteen huomata menneen vain entistä pahempaan suuntaan. 40–60-vuotiaat kinastelevat julkisesti Facebookin kommenteissa lapsellisemmin kuin kymmenkuukautinen tyttäreni napatessani aina niin kiinnostavan television virtapiuhan pois tämän suusta.

Vuonna 2019 ennakkoluulot kytevät kuin kipinät Gävlen pukissa. Rähjääminen ei pysy enää nimimerkkien takana eikä pelkästään verkossa.

Ilmeisesti väärän poliittisen ryhmän tai erilaisen ulkonäön koetaan olevan peruste sanoa toisilleen mitä päässään ajattelee, vaikka sitten loukkaamalla ja uhkailemalla. Roolimalleina tällaiselle käytökselle toimivat julkisuuden henkilöt turhista julkkiksista turhiin kansanedustajiin.

Parikymmentä vuotta sitten todistin sellaisia tilanteita, joiden toivoisi olevan vanhoja huonoja aikoja.

Lentokentällä känninen perheenisä tarjosi Lähi-idästä kotoisin olevalle miehelle myötähäpeää aiheuttavan älämölön: ”tulette ja viette meidän työpaikat!”. Perheen poika oli surullisen nolostunut isänsä käytöksestä.

Lentokoneessa militaristisia lehtiä lukenut mies ei suostunut aluksi istumaan viereeni, koska olin pitkälettinen hampuusi.

Määränpäässä, suomalaisten suosimassa Lähi-idän maassa tuohtunut mummo puolestaan tuskasteli, koska paikalliset eivät opettele puhumaan suomea.

Tämä comebackin tehnyt suuntaus vaikuttaa nyt omaani ja läheisten elämään. Italialainen vaimoni on kohdannut Jyväskylässä rasismia ja ennakkoluuloja epäilemättä ulkonäkönsä vuoksi. Yleensä asialla ovat keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset.

Kertoessaan suomen kielellä, ettei osaa vielä kunnolla suomea, on hänelle tokaistu tylysti: ”no opettele sitten!”. Häntä on seurattu kaupoissa vartijoiden tai myyjien toimesta, koska ilmeisesti tummempi ulkomuoto antaa aihetta epäillä rikollisuutta.

Viimeksi vanhempi henkilö suuttui erään palvelun aikataulun väärin merkitsemisestä vaimolleni. Suullinen palaute kertoi suomalaisuuden puutteen olevan ns. ”big no”. Suuttujan huuto säikäytti lopulta lastenvaunuissa nukkuneen tyttäremme.

Näiden hetkien jälkeen muistutan itselleni, etten kehitä ennakkoluuloja ja aloita yleistämistä koetun vääryyden vuoksi. Helppohan se olisi.

Kritisoimani erilaisuutta pelkäävät keski-ikäiset ikätoverini tuntevat varmasti itsekin kokeneensa vääryyksiä tavalla tai toisella. Tätä voi ymmärtää, mutta toisen loukkaamista ulkonäön tai kansallisuuden perusteella ei tarvitse kuitenkaan kenenkään hyväksyä.

Jyväskylä on onneksi kansainvälinen ja nuorekas kaupunki täynnä hienoja ihmisiä, joten siitäs saatte.

Kolumnin otsikko on muuten saanut inspiraation H.C. Andersen -yhtyeen levystä.

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.