Kolumni: Juutalaiset ja sivilisaatio

Saksan parlamentti teetti vuonna 2012 selvityksen, jonka mukaan joka viidennellä saksalaisella on juutalaisvastaisia asenteita. Antisemitististen rikosten takana on kuitenkin lähes yksinomaan järjestäytynyt äärioikeisto (90 %).

Saksa asettuu tilastoissa keskikastiin Euroopassa, koska vastaavien selvitysten mukaan esimerkiksi Puolassa, Unkarissa ja Portugalissa piilevä antisemitismi on vielä yleisempää. Italiassa, Britanniassa, Alankomaissa ja Ranskassa se taas on vähäisempää kuin Saksassa.

1900-luvun historian valossa on kummallista, että jopa viidennes saksalaisista yhtyy edelleen muun muassa väitteeseen, jonka mukaan juutalaisilla on liikaa valtaa yritysmaailmassa. Tämä harhainen ajatus oli keskeisessä asemassa natsipropagandassa.

Muistuttaminen juutalaisten saavutuksista ja juutalaisuuden panoksesta sivilisaatiolle tieteiden ja taiteiden saralla on ollut osa antisemitismin vastaista kamppailua.

Siitä syntyi 1800-luvulla vakiintunut kirjallisuuden tyylilaji, joka saavutti huippunsa 1960-luvulla Max Dimontin kaltaisten populaarien historioitsijoiden toimesta. Dimont pyrki teoksissaan osoittamaan, kuinka juutalainen kulttuuri oli vaikuttanut jokaiseen kansakuntaan maailmassa.

Viime vuonna ilmestyi Norman Lebrechtin teos Genius and Anxiety, joka liittyy 1800-luvulta alkaneeseen kirjojen jatkumoon. Lebrecht osoittaa, kuinka juutalaiset muuttivat maailman, ja hän tekee tämän tietoisena vastaiskuna suhteessa vallitsevaan aikakauteen, jossa antisemitismi on alkanut jälleen nostaa päätään.

Teoksessa liikutaan vuosien 1847 ja 1947 välillä. Vuonna 1847 kuoli merkittävä säveltäjä Felix Mendelssohn, joka oli kuuluisan juutalaisen filosofin Moses Mendelssohn lapsenlapsi.

Vuonna 1947 taasen YK äänesti Israelin valtion perustamisen puolesta. Lebrecht käsittelee kymmenittäin merkittäviä juutalaisen kulttuurin edustajia lähtien useimpien tuntemista Marxista, Freudista, Kafkasta ja Einsteinista päätyen vähemmällä huomiolle jääneisiin henkilöihin.

Vähemmän tunnettuja juutalaisia ovat esimerkiksi nobelisti Karl Landsteiner, joka löysi verityypit, ja Albert Ballin, joka laivateollisuuden mahtimiehenä muutti transatlanttisen merenkulun ja sen mukana ratkaisevasti maahanmuuttoliikkeen reittejä.

Charles Dickensin tuttava Eliza Davis puolestaan häiriköi Dickensiä niin pitkään, että tämä taipui poistamaan Oliver Twistin myöhemmistä painoksista negatiiviset viittauksen juutalaisuuteen.

Lebrecht päättelee juutalaisten menestymisen monilla yhteiskunnallisilla saroilla johtuvan heidän marginaalisuudestaan.

Väite pitää pitkälti paikkansa, mutta asia ei ole aivan näin yksinkertainen. On myös juutalaisia, jotka pyrkivät kaikin keinoin integroitumaan osaksi vihamielistä yhteiskuntaa.

Yksi tällainen oli esimerkiksi patriotisti Friz Haber, joka kehitti kemiallisen sodankäynnin välineitä ensimmäisessä maailmansodassa Haagin rauhankonferenssien päätösten vastaisesti. Haberin tutkimuslaitos kehitti vuonna 1920 Zyklon A -kaasun, josta jatkokehitettiin holokaustissa käytetty Zyklon B. Haber kuoli maanpaossa vuonna 1934 ja moni hänen sukulaisistaan natsien keskitysleireillä.

Lebrecht keskittyy kirjassaan jatkuvuuksiin eikä tragedioihin. Juutalaisten saavutuksia ei voi kuitenkaan ymmärtää, jos heidän kokemansa yksilöllinen tai kollektiivinen suru ja menetys sivuutetaan.

Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.