Kolumni: Loputon lumiriemu

Omakotiasujalle on tämä talvi ollut yhtä juhlaa. Vuorotellen pääse lunta lapioimaan, hiekoittamaan pihaa, suojaamaan puita jäniksiltä ja liialta lumelta tai pudottamaan lumia katolta. Niin vaan toinen pihamme lempipuistani, Terijoensalava halkesi kahtia lumen painosta. Onneksi ei sentään Unkarin syreeni vielä näytä kärsimisen merkkejä, katsotaan sitten keväämmällä. Salavasta ei kukaan muu taida pitääkään, ehkä vähiten naapurit, joiden puolelle sadat tai tuhannet pikkulehdet leijailevat. Itselleni nämä kaksi pikkupuuta ovat muisto ulkomailla vietetyistä vuosista, ja salava tuo mieleen myös puolison isoäidin kertomukset Terijoelle jääneestä huvilasta.

Toisaalta joillakin onnellisilla näyttää lumi tuoneen myös arkeen helpotusta, kun ennen katolla olleet tikkaat ovat tänä talvena olleet kätevästi siinä hangella, käden ulottuvilla. Monelta näyttää lumiesteetkin kadonneen. Omalle takapihalle en ole vielä uskaltanut rämpiä katsomaan miten meillä. Olettehan muuten huomanneet, että nykyään ei saa moittia säätä tai lumen määrää. Jos näin teet, kuulet helposti kehotuksen vaihtaa maata. Lienee yleistä kaamosärtymystä moinen.

Tämä on siskoni ensimmäinen talvi omakotitalossa, saa nähdä tuleeko näitä vielä monia. Kerrostaloasujalle riittää ihmettä, kun saa vahtia kasvihuoneen pystyssä pysymistä, vaikka mieli tekisi jo suunnitella uusien chililajikkeiden kasvatusta.

Taisi lumiyllätys olla liikaa, kun matkaliput Vietnamiin oli kädessä jo ennen helmikuuta ja lumikola vaihtui rommikolaan. No, siellä sammakoiden ja gekkojen kanssa ulkosuihkussa käydessä saattaa välillä tulla jo luntakin ikävä.

Lumi yllätti helsinkiläisautoilijoiden lisäksi myös lehdenlukijan. Postilaatikkorivimme on pyritty porukalla pitämään esteettömänä ja putsaamaan lumesta, mutta silti lehti ei ole osannut läheskään joka päivä laatikkoomme kuin aikaisintaan iltapäivästä. Aina ei sitäkään, tai vihjeeksi on jätetty vain asuntoliite, että olisikohan aika muuttaa Mustalammen maaseudulta keskustan kerrostaloon, niin postikin voisi taas osata perille.

Onhan tässä tullut pohdittua, onko järkeä tilata sanomalehteä enää paperisena, kun noita reissujakin tuntuu olevan sen verran koko perheen väellä, että vähintään pari kertaa viikossa lehti tulee luettua sähköisenä. Vaikkakin paperilehteä olemme nuorisonkin huomanneet toisinaan selailevan, jos se on sopivasti jätetty pöydälle. Sähköistä tuskin vilkaisevat.

Vaan olisin minä aivan valmis luopumaan koko lumesta. Tai jos saisi valita, niin lunta voisi olla joulukuun ja sitten se voisi haihtua yhdessä yössä.

Arvatenkin on selvää, etten kuulu heihin, jotka kenet tahansa tavatessaan kertovat, montako tuhatta kilometriä on tänä talvena tai eilen hiihdetty. Tämä on mielenkiintoinen juttu, sillä en ole oikeastaan koskaan kenenkään kuullut sanovan, että olen tässä kuussa nostanut yhteensä 2 300 kiloa rautaa, kävellyt 380 kilometriä, potkaissut palloa reilut 10 000 kertaa ja tehnyt parikymmentä kärrynpyörää. Ehkä pitäisi kokeilla ja katsoa hiihtäisikö nuo lumi-ihmiset karkuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.