Kolumni: Maailma, joka ei vastaa ihanteitamme

Winden on pieni metsän keskelle rakentunut kaupunki saksalaisessa sarjassa Dark. Kuten R. MacLean sanoi Berliinistä, myös Winden on menneisyyden haamujen riivaama kirottu kaupunki.

C. Wolfin, saksalaisen kirjailijan sanoja mukaillen, tuossa kaupungissa menneisyys ei kuollut koskaan, se ei oikeastaan edes mennyt. J. Friesen ja B. Odarin luoma sarja on tutkielma traumoista, mysteeristä ja universumin lakeja uhmaavasta halusta.

Ilmipinnaltaan sarja näyttäytyy pelkästään nykyajalle tyypillisen 1980-luvun ihannoinnin puitteissa. Avengers: Endgame, Stranger Things, Se ja The Endless ovat hyviä esimerkkejä genrestä.

Dark-sarja nostaa kuitenkin esille saksalaista kulttuurista mentaliteettia kuvaavat tunnepohjaiset ahdistuksen ja maailmantuskan käsitteet. Kytkös käsitteisiin tukee sarjasta saatavaa voimakasta kokemusta, mutta samalla on selvää, että sarjan viitekohtana on selkeä kansallinen kulttuurinen traditio.

Darkin kieli on ahdistus. Ahdistus kytkeytyy S. Kiekegaardin filosofiaan ja S. Freudin psykoanalyysiin. Kierkegaard ymmärsi sen ahdistuneisuutena, jonka koemme kohdatessamme olemassaolon tyhjyyden, Freud taas ajatteli ahdistusta arkipäiväisemmällä tasolla.

Vaikka ahdistuneisuus ja ahdistus ovat lähellä toisiaan, ahdistuneisuus taustoittaa kärsimyksen kokemusta, kun taas ahdistus tässä yleisessä mielessä liittyy tyytymättömyyteen, vastalauseeseen maailmalle sellaisena kuin se on.

Melankolisen kolikon toisella puolella lymyää maailmantuska. Maailmantuska on kipua, joka koetaan yhtäaikaisesti sekä maailmassa että tämän maailman tilaa koskien.

Kaiken aikaa kokemuksessa vallitsee ymmärrys näiden kahden asian liittymisestä toisiinsa. Se on ikään kuin haaveilijan kirous.

Kivulias suru, jota koetaan uskomamme ja saamamme välisen railon äärellä, koskee sitä, mitä maailman tulisi olla ja mitä se lopulta on. Usein maailmantuska nouseekin siitä, että maailma ei vastaa ihanteitamme.

Darkissa ei suoraan viitata 1900-luvun alkupuolen maailmansotiin, mutta ne kehystävät tarinaa. Yksinomaan sodan kauhut eivät määrittäneet saksalaista kulttuuria, vaan myös sodan jälkeinen pitkään jatkunut ankeus.

Ruoan säännöstely pakotti ihmiset vaeltamaan kaupungeista maaseudulle käymään kauppaa perheitään ruokkiakseen. Nälänhädän keskellä kansakunnan olisi samanaikaisesti pitänyt surutyönään käydä läpi natsihallinnon aikaista väkivaltaa ja hysteriaa.

Suru ja ahdistus peittyivät Länsi-Saksan talousihmeen lekojen paukkeen alle, mutta kokonaan ahdistus ei kadonnut. Talousihme nosti L. Erhardin talousreformien kautta kansakunnan jaloilleen erityisesti yksityistalouksien kulutusmahdollisuuksia lisäämällä.

Dark kuvaa tätä ihmettä kytkemällä Windenin hyvinvoinnin ensi sijassa ydinvoimalan rakentamiseen vuonna 1953. Edistys pyyhkii surun pois kasvoilta, mutta suru jää kulttuuriseen sydämeen kipuna, ahdistuksena ja maailmantuskana.

Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.