Kolumni: Rahanpalvonta

Talousuutisissa käytetty kieli paljastaa mielenkiintoisia näkymiä teollisessa kulttuurissa vallitsevaan todellisuuskäsitykseen. Erityisesti koronaviruskriisi on nostanut tätä viime aikoina esille.

Kriisin vuoksi iskuja ottaneet markkinat ovat hermostuneet, joten niitä on lepyteltävä ja rauhoiteltava. Taloutta elvytetään, ja sen toivotaan toipuvan sille aiheutuneesta shokista. Pidempään on puhuttu myös talouden tervehdyttämisestä.

 

Nämä kielikuvat muistuttavat myyttistä kieltä, jolla inhimillistetään tai jumalallistetaan ihmistä suurempia asioita, kuten muuta luontoa tai kaikkeutta.

Teollisessa kulttuurissa ihminen itse ja hänen luomansa talous ovat asetettuina ihmistä suuremmaksi. Samalla juhlistetaan edistyksen voittoa taikauskoisina pidetyistä vanhoista maailmankäsityksistä, ja unohdetaan että talous ja raha ovat puhtaita mielikuvituksen tuotteita. Ne ovat vieläpä tuhoisin seurauksin irrallaan aineellisesta todellisuudesta eli rajallisesta maapallosta.

Vallitseva todellisuuskäsitys on sokea sille, että ihmiselämää kannattelevat myyttiset uskomukset eivät ole eilispäivää, vaan ne ovat vain muuttaneet muotoaan.

Modernia ihmistä voisi sanoa rahan- ja ihmisenpalvojaksi. Palvontamenot ovat vain niin arkipäiväisiä ja itsestään selviä, että niitä ei tunnisteta.

 

Minusta on kummallista, että esimerkiksi metsän tai puiden kohteleminen ja kokeminen kuin ne olisivat eläviä olentoja ja kokonaisuuksia – niin kuin ne ovatkin – on teollisessa kulttuurissa jotenkin tavatonta tai outoa.

Samalla täysin hengen ja mielikuvituksen maailmassa oleville asioille, kuten rahalle ja taloudelle, on annettu suurin valta terveydestämme, perustarpeistamme ja tulevaisuudestamme.

Eikö jokin ole kääntynyt tässä päälaelleen? Juontuisiko ekologinen kriisimme pohjimmiltaan siitä, että ihmistä suurempi ja pyhä on riisuttu olemassaolomme perustana olevalta aineelliselta maailmalta, ja siirretty sellaisille ihmisen mielikuvituksen tuotteille, kuten rahalle ja taloudelle, jotka ovat irrallaan siitä?

 

Koronaviruskriisi on kuitenkin jo opettanut meille, että teollisessakin kulttuurissa on yhä jotain pyhempää kuin talous: ihmisen elämä.

Huomaisimmeko seuraavaksi, että pyhimpänä pidetty ihmiselämä riippuu pidemmällä aikavälillä täysin muusta luonnosta ja sen hyvinvoinnista, joka on tällä hetkellä alistettu rajusti taloudelle?

Tästä epäloogisuudesta huomaamme, että teollisen kulutuskulttuurin maailmankuva on talous- ja ihmiskeskeisyydessään harhainen. Tämä pitää tunnustaa, jotta mielemme eivät olisi lukkiutuneita sen kahlitseviin raameihin.

Vain nuo raamit rikkomalla alamme toden teolla löytää luovuutta sellaisille kokeiluille ja ratkaisuille, jotka tukevat kestävää elämäntapaa ja yhteiskuntaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.