Kolumni: Uskomattomat elämät ympärillämme

Viestintäteknologioiden huima kehitys on johtanut illuusioon. Illuusion vallassa kuvittelemme, että olemme uusien sovellusten avulla yhteydessä suuriin määriin ihmisiä.

Mutta mitä oikeastaan tarkoittaa yhteyden luominen ja ylläpitäminen ihmisten välillä? Sosiaalinen media huijaa meidät yhä kauemmaksi ihmisestä, joka elää ja hengittää vierellämme.

Kirjailija Anaïs Nin pohti kerran täyden elämän salaisuutta. Hänen mukaansa salaisuus on siinä, että elämme ja olemme suhteessa ympärillämme oleviin ihmisiin ”ikään kuin heitä ei olisi siinä enää huomenna, ikään kuin itse et olisi enää huomenna heidän keskuudessaan”.

Juuri tämä oivallus, ja sitä ylläpitävä tunne, on muuttunut harvinaisuudeksi, ja se heikkenee alati kiihtyvällä vauhdilla elämän rytmin kiihtymisen ja sosiaalisuuden ohentumisen kanssa.

On hengästyttävää, jopa lamaannuttavaa, ajatella sitä, mitä pidetään yleisesti hyväksyttynä hedelmällisen henkilökohtaisen elämän muotona.

Sosiaalinen media ei ole enää yksinomaan oman yksityiselämämme jatke, vaan se on muuttunut sen korvaavaksi elämänmuodoksi. Mitä ihmisyydellemme tapahtuu, kun siirrämme todelliset elämämme ja ihmissuhteemme virtuaalisen elämän rekvisiitaksi?

Internet-teknologiat katkaisevat yhteyden tunteen ja tiedon väliltä. Tällä katkoksella on selitetty ilmiötä, jossa ihmiset lähettävät toisilleen viestejä, joiden sisältöjä eivät koskaan sanoisi toisilleen kasvokkaisessa kanssakäymisessä.

Toisaalta sosiaalisessa mediassa olevien keskustelukumppaneiden määrä tuottaa ennen kokemattomia ongelmia. Mistä voimme enää päätellä, mikä viestinnässä on olennaista? Ohjaako uusi sosiaalinen kanssakäyminen vaivihkaa valikoimaan keiden viesteihin reagoimme ja kenet sivuutamme?

Ehkä kaiken pohjalla lymyää pelko merkityksettömyydestä, siitä ettei meistä jää mitään jäljelle tuleville sukupolville.

Nykyisessä sosiaalisessa pommituksessa on helppoa kokea itsensä merkityksettömäksi. On helppo kokea, että maailma on liian suuri, asioita on yksinkertaisesti aivan liikaa ja me itse olemme aivan liian pieniä voidaksemme loistaa kaiken keskellä.

Tässä tilanteessa kuitenkin toivomme, että mahdollisimman moni todistaa elämäämme. Tämän todistamisen uskomme johtavan siihen, ettemme joudu liian nopeasti kirjoitettavana olevan tarinan ulkopuolelle. Tarinan, jota kirjoittavat henkilöt, joiden uskomme olevan paljon merkittävämpiä ja kiinnostavampia kuin me itse.

Kun palaa Anaïs Ninin esittämään ajatukseen, kaikki edeltävä huoli katoaa. Sen tilalle tulee kylläkin uusia, monessa mielessä syvempiä, ihmisyyttä rakentavia huolia.

Pelko siitä, että ohittaa elämän tärkeitä ja pyhiä hetkiä. Pelkoa siitä, ettei koskaan opi olemaan täysin yksin. Pelkoa huomatessamme, ettem­me pysähdy riittävän usein hämmästelemään ympärillämme olevien ihmisten uskomattomia elämiä.

Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.