”Tällaista ei rahalla saisikaan”

Onnea Jyväskylä, olet Suomen toiseksi paras paikka asua! Ja kiitos jyväskyläläinen, olet ollut vahvasti tekemässä kaupungista hyvää asuinpaikkaa, sillä ilmapiirillä on iso merkitys imagoon.

Juuri tällä hetkellä kaupungit eivät pysty vetovoimillaan pullistelemaan. Kierros Jyväskylän ydinkeskustassa pitkien pyhien alla oli ainutlaatuinen kokemus. Ihmiset pitivät selvästi etäisyyttä, ja väkeä oli vain vähän liikkeellä. Tunnelma oli harmaa ja syksyinen, vaikka keli oli aurinkoinen ja keväinen.

Ravintolat, kahvilat ja pubit toisensa jälkeen kertoivat ikkunoissaan ja ovissaan peruuntuneista keikoista ja että ovat toistaiseksi suljettu.

Koronan läsnäolo näkyy ja tuntuu kaikkialla. Tämäkin teksti syntyy makuuhuoneessa kuulosuojaimet päässä pienen mutta korkean pöydän äärellä.

Oven takana vaimo on toiset kuulokkeet päässä luennolla, poika matematiikan tehtävien kimpussa omassa huoneessaan ja kaksi pienempää leikkivät liian hiljaa.

Terveenä ja töissä ei voi valittaa.

Tuttu yrittäjäpariskunta tuli vastaan. Myös heidän ravintolansa on nyt kiinni, eivätkä he tiedä, milloin se avataan. Vai avataanko ollenkaan.

– Mutta eihän tällaista yhteistä aikaa rahalla saisikaan, mies totesi perheensä keskellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.