Isoihin ongelmiin on vaikea nähdä ratkaisuja

Tuloerot nousivat alkuviikosta otsikoihin, kun Helsingin Sanomat julkaisi maanantaina perinteisen selvityksensä isojen pörssiyritysten johtajien palkitsemisesta. Sen mukaan ison pörssiyhtiön toimitusjohtaja sai vuonna 2018 noin 48 kertaa enemmän korvauksia kuin tavallinen palkansaaja. Ansioiden välinen kuilu on kasvanut tällä vuosikymmenellä selvästi.

Mittakaava muuttuu kokonaan toisenlaiseksi, kun suomalaisten tulojen sijaan vertaillaan varallisuutta maailmalla. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin vuotuisen raportin mukaan 26 maailman rikkainta ihmistä omisti vuonna 2018 yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä – eli 3,8 miljardia ihmistä. Maailman reilut 2 000 miljardööriä vaurastuivat viime vuonna entisestään, kun kaikkein köyhimpien omaisuuden arvo laski.

Varallisuuserojen kokoluokka on niin suuri, että sitä on vaikea käsittää. Ehkä siinä on osasyy, miksi ihmiset suhtautuvat asiaan yllättävän apaattisesti, vaikka valtavat tulo- ja varallisuuserot tuskin ovat kovinkaan monen tavallisen palkansaajan mielestä oikeutettuja.

Kun ongelma on iso ja globaali, siihen on vaikea nähdä ratkaisua. Tämä näkyy esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa. Aiemmin tässä kuussa uutisoitiin kyselystä, jonka mukaan vain kuusi prosenttia suomalaisnuorista uskoo, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.