Talouskasvu hiipuu nopeasti

Kuluttajien odotukset ovat kääntyneet mollivoittoisiksi. Tilastokeskuksen luottamusindikaattorin pisteluku putosi elokuussa -4,5:een heinäkuun 3,9:stä. Indikaattorin osatekijöistä luottamus Suomen talouteen oli hyvin pessimistinen. Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus odottaa työttömyyden kasvavan seuraavan vuoden aikana, mikä ei tiedä hyvää Antti Rinteen (sd.) hallituksen tavoitteille työllisyydestä.

Ekonomistien käsitykset poikkeavat jonkin verran toisistaan. Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen näkemys on positiivisempi kuin Brotheruksen. Hän toteaa, että kansalaisten luottamus omaan talouteen on edelleen myönteisellä puolella, mutta heikompi kuin viime talvena. Työmarkkinat ovat kuitenkin hänen mukaansa kääntyneet nousun jälkeen vaakalentoon, eikä työllisyys näyttäisi kohenevan lähitulevaisuudessa.

Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattorit kertovat, että teollisuudessa ja rakentamisessa luottamus talouteen on kohentunut. Sen sijaan palveluissa ja vähittäiskaupassa taloustilanteen ennakoidaan olevan heikkenemässä.

Yrittäjien odotukset ovat Juhana Brotheruksen mukaan hiipuneet kuluttajien tapaan. Rakentamisen myönteiselle vireelle antavat jatkoaikaa miinusmerkkiset korot, joiden vuoksi kiinteistöt ovat entistä houkuttelevampia sijoituskohteita suurille sijoittajille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.