Tuotekehitykseen ropisee rahaa

Business Finland myönsi Keski-Suomeen 2018 avustuksia, lainoja ja tutkimusrahoitusta yhteensä 28 081 376 eurolla. Innovaatiorahoituksen saamista vauhditti Keski-Suomen yritysten vahva tuotekehitys. Maakunta lähes kolminkertaisti tukipottinsa kolmessa vuodessa.

Eniten avustusta kuittasi Firstbeat Technologies Oy, jota rahoitettiin 1 385 000 eurolla. Toiseksi eniten avustusta sai Qvantel Finland Oy (817 000 euroa) ja kolmanneksi eniten Moventas Gears Oy (523 000 euroa). Suurimman lainapotin sai Metsä Spring Oy (11 200 000 euroa) ja toiseksi suurimman Spinnova Oy (3 000 000 euroa).

Raha-avustukset eivät ole menneet hukkaan. Jyväskyläläisen Spinnovan vastuullinen kuituinnovaatio voitti keväällä bisneslehti Fast Companyn vuosittain jaettavan Word Changing Ideas -palkinnon. Ykkössijan tuonut kategoria on tarkoitettu konsepteille, prototyypeille ja juuri lanseeratuille ideoille, joilla on potentiaalia muuttaa ajattelutapojamme eri asioista.

Keskisuomalainen uutisoi keväällä, että Suomi on menettänyt asemansa innovaatiotoiminnan edelläkävijänä. Business Finlandilla on ympäri maailmaa 40 toimipistettä, joissa on 134 työntekijää. Suomi on nyt pikkutekijä vaikkapa Ruotsiin verrattuna, jolla on Suomea vastaavaa henkilöstöä 500. Ei tässä silti olla kyydistä pudottu. Jokainen innovaatioihin investoitu euro vivuttaa 20–30-kertaisesti uutta kasvua ja uudistumista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.